
Heti alkuun teen kirjoituksilleni nykyisellään tarpeellisen disclaimerin, että pyrin auttamaan vihreitä voittamaan seuraavat tai niitä seuraavat vaalit. Haluan puolueen saavan mahdollisimman paljon ääniä mahdollisimman laajalta äänestäjäpohjalta. Koen että kurssi hyötyy pienistä tölväisyistä keskemmäs ja koska niitä tulee niin vähän muualta, ja koska puolueesta moni kuitenkin ilmaisee minulle tukea privaatisti korkeammaltakin organisaatiosta, jatkan valitsemallani linjalla. Tarkoitukseni ei ole tölviä itseäni ulos puolueesta tai menettää kelpoisuuttani asettua ehdolle – haluan jatkaa riveissä ja haluan vaikuttaa asioihin kampanjoinnin tasolla.
Olen seurannut puolueeni vaaleja edeltävää viestintää nyt pari kuukautta. Olen silmäillyt enimmäkseen instagramia, mutta myös selannut ohjelmia ja jutellut aktiivien kanssa. Enimmäkseen kuva puolueesta on Marinin hallituksen ajan vihreitä luonnehtiva: aika vasemmistolaista talouspolitiikkaa, mutta myös paljon asiapitoista viestintää erityisesti itselleni eniten näkyviltä Turun vihreiltä. Tsemppihenki on vahva. Samalla olen huomannut, että joka päivä tutkalleni osuu jokin suhteellisen tarpeeton poliittinen oletus, jonka arvelen ärsyttävän suurta enemmistöä äänestäjistä, ja jota suuri yleisö kutsuisi wokeksi.
Aiheesta keskusteleminen tuntuu jälleen yhdeltä sukellukselta Pandoran lippaaseen, sillä puolueen taholta tuli äskettäin instagramissa myös selkeää viestiä, että wokesta puhuminen on äärioikeiston hommaa eikä ”aivan fiksujen tyyppien” tulisi mennä halpaan. Lainaan tässä puoluesihteeri Anna Moringin tuoretta instapäivitystä, joka sai pari sataa tykkäystä ja peukut puolueen kahdelta viime puheenjohtajalta (Ohisalo ja Suomela).

Moring arvostelee päivityksessä kirjailija Joonas Konstigin kolumnia ”Sukupolvi X kyllästyi wokeen”. Hän kirjoitti myös, ettei sensuurilla ole mitään tekemistä tasa-arvon edistämisen kanssa ja lainasi kuvan Ylen julkaisemasta kolumnista (kuva alla). Konstig kommentoi tapaa, jolla ikäluokista juuri sukupolvi X äänesti kokonaisuutena Trumpia kymmenen prosentin marginaalilla.


Herää kysymys, jos Konstig olisi käyttänyt ilmaisua ”vasemmiston viime vuosien Yhdysvalloista omaksuttu identiteettipolitiikka”, ”intersektionaalisen feminismin soveltamisen ylilyönnit”, ”yksinkertaistavan sortaja-sorrettu-asetelman toistuva sovittaminen yhteiskunnalliseen kanssakäymiseen”, tai ”tiedostavuus” ja tehnyt saman pointin, olisiko mitään keskustelua tai rikettä ollut. Kaikki nuo ilmaisut viittaavat samaan asiaan, jonka alle suuri yleisö karkeasti mieltää kuuluvan ihonvärien ylikorostamisen, identiteettiryhmien valtasuhteiden arvioimisen, kulttuurisen omimisen ja mikroaggressioiden arvostelun sekä sukupuoleen liittyvien käsitteiden problematisoimisen. Liittyykö Moringin argumentti pelkkään sanavalintaan?
On aika paljon nopempaa ja helpompaa sanoa ”woke” kuin käydä läpi rimpsut, joita yllä kirjoitin. Sanaa ei käytä vain äärioikeisto: sitä käyttävät myös oikeisto, poliittinen keskusta ja ei-identitäärinen vasemmisto keskustellessaan identitäärisen vasemmiston ylilyönneistä. Woke, eli valveilla olo systeemisen sorron suhteen, tarkoitti hyvää asiaa kunnes menetti maineensa aktivistien saatua paljon some- ja medianäkyvyyttä.

Kun tutkalle osuu tarpeeksi monta ylilyöntiä, joissa ilmaisumuotona on tietynlainen ideologinen jargon, heikkenee silloin helposti myös luottamus samaa ideologista jargonia ilmaisussaan käyttäviin poliitikkoihin. Woke-ajattelu oli myös osa viime vaalitappion jälkeen käydyn itsereflektion sanavarastoa.

Tarkoitus ei ole kiistää, etteikö woke-sanaa käytettäisi myös tyhmästi tarkoittamaan ilmiöitä ilmastonmuutoksesta kasvisruokaan. Samoin käytetään sanoja kommunismi ja fasismi myös yhteyksissä, joissa ne selvästi eivät viittaa varsinaiseen kommunismiin ja fasismiin. Se ei millään tavalla poista näiden sanojen alkuperäisen viitealueen validiutta.
Woke-politiikan maineen vieneitä ylilyöntejä ovat olleet esimerkiksi poliisirahoituksen poistamiseen pyrkinyt ”defund the police”-kampanjointi, joka johti rikollisuuden jyrkkään nousuun Yhdysvalloissa. Ylilyönti oli myös aktivistien yliopistoihin ja osin mediaankin näkyvästi ajama, latinoiden itsensä tyrmäämä, ”latinx”-termi. ”Kulttuurisen omimisen” vuoksi taas on milloin vaadittu halloween-asujen sensurointia, milloin käyty satojen tuhansien Twitter-käyttäjien voimin kiinalaista prom-pukua käyttäneen teinin kimppuun ja milloin puitu Chisun hiuksia.
Viimeisessä esimerkissä nykyinen kansanedustaja Fatim Diarra kommentoi Chisun lettejä näin:

Esimerkki on vuodelta 2021 ja on mahdollista, ettei se enää edusta Diarran ajattelua. Se on kuitenkin tyyppiesimerkki siitä, mitä ihmiset tarkoittavat arvostellessaan ”wokea”. Kun ihmiset ilmaisevat woken menneen yli ja äänestävät sitä vastaan, heillä on luultavasti mielessä jotain tämänkaltaista nuhtelua ”valtarakenteiden ymmärtämisestä” samalla, kun etnisiä ryhmiä käsitellään monoliitteina (valkoiset tekevät näin, mustat ja ruskeat näin).
Päivityksessään Moring kirjoitti myös, että ”On varmasti myös ylenmääräistä herkkänahkaisuutta erilaisia tahattomasti huonoja sanavalintoja kohtaan.” Itselläni herää kysymys, eikö sitten woken olemassaolon kiistämisessä ole kyse samasta ilmiöstä? Moring kirjoittaa woken olevan ”äärioikeiston slurri”. Onko ”tiedostavuus” slurri? Se tarkoittaa kuitenkin täsmälleen samaa käsitettä ja molemmat tarkoittavat suurinpiirtein intersektionaalisen feminismin sovelluksia politiikassa ja aktivismissa. Tällainen ilmiö on kuin onkin olemassa ja keskustelua käydään siis vain siitä, millä sanalla ilmiöön saa viitata. Olen itse määritellyt käsitteen formaalimmin tutkimuskäyttöön. Sana woke on monelle vaivattomin tapa viitata tähän mielipideklusteriin, vaikka Sebastian Tynkkyselle se tarkoittaisikin kasvisruokaa.
Katsotaan sitten itse termin ohi puolueen viestintää. Vihreiden somepostaukset ja ohjelmat sisältävät edelleen ylläkuvattuja asenteita. Kirjoitin aiemmin puolueen suhteesta biologiseen sukupuoleen. Esim. vihreiden tuore soteohjelma puhuu ”naisista ja muista kohdullisista”. Osuus väestöstä, joilla on kohtu, mutta eivät identifioitu naisiksi on arviolta viitisen promillea. Heidät voisi huomioida ilmoittamalla tekstin alussa, että sukupuolella viitataan, kuten lääketieteessä tyypillisesti, biologiseen sukupuoleen ja että samalla tunnustetaan sosiaalisen sukupuolen moninaisuus, minkä jälkeen voidaan käyttää termejä miehet ja naiset. GPT kuvasi asiaa näin:

Katsoi asiaa miten katsoi, ”kohdulliset” on uudiskieltä, jota käyttää väestöstä korkeintaan pari prosenttia. Muille se hyppää silmään ja tulee käsitellyksi samaa mentaalista kaistaa latinx:n, BIPOC:in ja LGBTQQIP2SAA+:n kanssa, vähentäen ihmisten luottoa siihen, että vihreillä on äänestäjän etu mielessä soteasioissa. Soteohjelma toteaa myös ”hyvän, asiantuntevan ja oikea-aikaisen hoidon” sisältävän, nykyisiä hoitosuosituksia venyttäen, puberteettia lykkäävän hoidon tarjoamista sukupuoliristiriidasta kokevalle alaikäiselle, mainitsematta ja erittelemättä tämän hoidon saamisen tiukkoja kriteereitä. Ohjelma myös suoraan ylittää hoitosuositukset linjaamalla, etteivät mielenterveysongelmat saa estää hoitoon pääsyä.
Linjaus vaatisi aika järeitä perusteluja vakuuttaakseen näiden alaikäisten vanhemmat hoitosuosituksia paremmin siitä, kuinka terveydenhuollon tulisi potilaita hoitaa. Yleisesti ottaen suosittaisin vihreille 95-5 nyrkkisääntöä: jos jokin poliittinen valinta miellyttää korkeintaan viittä prosenttia äänestäjistä ja etäännyttää jonkin merkittävän osan 95 prosentista äänestäjiä, etsisin vaihtoehtoisia tapoja edistää kyseistä asiaa.
Rasismiin liittyen puolueen viestintä käyttää tyypillisesti ilmaisua ”antirasismi”.

Ilmaisu tuo mukanaan ison ideologisen lastin amerikkalaista kirjallisuutta. Antirasismilla tarkoitetaan tyypillisesti rasismin rakenteellisen muodon löytämistä ja kitkemistä sieltä mistä se kulloinkin löytyy. Kaikki vihreiden tapahtumat ja viestintäkanavat ovat myös turvallisempia tiloja, jotka saapuivat Suomeen Yhdysvalloista vuosikymmenen taitteessa ja tulivat dokumentoiduksi Jonathan Haidtin kirjassa Coddling of the American Mindin kanssa yhdessä mikroaggressioiden ja trigger-varoitusten kanssa uusina nuoren vasemmiston kampus- ja someilmiöinä.
Yllä viitattu vihreiden nuorten sääntölista turvallisemmille tiloille sisältää 16 itemiä ableismista sukupuolen olettamattomuuteen ja oman valta-aseman tunnistamisesta siihen, ettei odoteta muiden jäsentävän ilmaisuaan täydellisesti. Samankaltaiset säännöstöt ovat käytössä myös ylioppilaskunnissa ja siten ainejärjestöillä. Yksilöiden oman kompassin varaan ei jätetä paljoa – hyväksytty käytös sanellaan keskenään ristiriitaisina sääntöinä ylhäältä päin. En voi sille mitään, että minulle tulee tästä kokonaisuutena mieleen Hemulin kieltokyltit Vaarallisessa juhannuksessa.

Enkä usko että olen yksin. Ihminen kuitenkin haluaa kokea itseohjautuvuutta, eikä ylenmääräinen käyttäytymissääntöjen sanelu uppoa kovin hyvin, ellei kyseessä ole armeijan kaltainen pakotetun hierarkinen ympäristö. Amerikan viimeisten neljien tai viisien vaalien perusteella alkaa olla aika hyvää näyttöä, että ihmiset eivät halua identitääriselle vasemmistolle valtaa, eivätkä äänestä sen politiikkaa ajavia ehdokkaita. Yksittäisiä aktivisteja pääsee läpi, mutta laajemman puolueen kannatus kärsii ja spiraloi kohti marginaalia. Tämä ei tarkoita, etteivätkö vihreät, vasemmistoliitto tai SDP voisi taistella kuihtuvasta kymmenen tai viidentoista prosentin siivusta aktivismia haluavia äänestäjiä. Jossain vaiheessa on kuitenkin aiheellista kysyä ”ollaanko nyt käyty tarpeeksi pohjalla?” Pitääkö vaalituloksen alkaa vielä kutosella ennen kuin asiaan herätään?
Sofia Virta on ilmaissut voimakasta taisteluhalua nostaa puolueen kannatusta. Suuntaan siis tämän suoraan hänelle: identiteettipolitiikka ei varmasti selitä vihreiden koko luisua 17 prosentista seitsemään. Mutta woken nousu korreloi ajallisesti täysin puolueen kannatuksen laskuun, ja kuulen itse säännöllisesti sekä miehiltä ja viime aikoina naisiltakin turhaumaa identiteettipolitiikan rooliin vihreissä, jonka pitäisi olla tiedettä puolustava ympäristöpuolue. Suuremmat vasemmistopuolueet ovat jo matkalla kohti keskustaa ja New York Timesinkin mukaan zeitgeist jätti woken taakseen.

Jäämme seuraamaan, mitä kotimaiset, wokelle pikkusormen ja vähän kättäkin antaneet puolueet haluavat tehdä seuraavaksi. Vaikka esimerkkejä puolueessa valtaa saaneista aktivistipositioista voisi luetella pitkään, yleisesti ottaen tuntumani on, että identiteettipolitiikka on lopulta väistymässä vihreissäkin. Sen häntä on kuitenkin pitkä ja kattaa luultavasti vielä muutamat vaalit. Jos haluat nopeuttaa tätä liikettä, äänestä minua Turussa.
Kuvalähteet: iStock, Moring Yle, BBC, Rento feminismiryhmä, Ilta-Sanomat, https://lilaemilia.wordpress.com/2019/06/22/vaarallinen-juhannus-kirja-vs-sarja/, New York Times