Kuukausi: tammikuu 2025

Kampanjani on aiheuttanut ensimmäistä kertaa pienen mittakaavan pahennusta. Sanon asiasta lisää alempana, mutta ensin voi olla hyvä pohtia ääneen, miksi ylipäätään lähdin politiikkaan. Asettuessani ehdolle kuntavaaleihin, en tiennyt, mitä asioita tulisin ajamaan poliittisena ohjelmana. Laadin aluksi lyhyen, ei vain kuntapolitiikkaan rajoittuvan, toivelistan, jonka vihreiltä haluaisin nähdä: jämäkkää tiedepolitiikkaa, nopeaa EU:n yhdentymistä, sentristisiä ilmastoratkaisuja, meritokraattista maahanmuuttopolitiikkaa ja identiteettipolitiikan hylkäämistä. Listalta unohtui terveyspolitiikka, joka kaltaiselleni älypuhelimesta vuosia sitten luopuneelle mindfulness-hipille tarkoittaa pitkälti ennaltaehkäisyä.

Sen jälkeen vilkaisin vihreiden vaihtoehtobudjettia ja huomasin, että ainakin itse äänestäjänä kaipaisin budjetilta enemmän Suomen heikentyneen talouden pelastamista ja vähemmän kaikille lupaamista. Tässä vaiheessa kirjoitukseni saivat vielä tykkäyksiä puoluetovereilta. Myös kehottaessani Turun kaupunkia maltillisuuteen varhaiskasvatuksen Afrikan tähti -pelien suhteen, palaute puolueen sisältä oli positiivista. Sitten tutkalleni osui Donald Trumpin two genders -linjauksen motivoima vihreiden kampanja, jossa todettiin ”päivän tieteellinen fakta: sukupuolia on enemmän kuin kaksi”. Trumpin oli ilmeisesti tarkoitus puhua biologisista sukupuolista, mutta ei mahdollisesti erota termejä sex ja gender toisistaan. Kirjoitin aiheesta ensin, että sukupuolen ”tieteellisten faktojen” erittely vaatisi täsmällisyyttä ja vähintään asteriskin sanan sukupuoli perään, jotta lukija tietää onko kyse biologisesta vai sosiaalisesta sukupuolesta. Ensimmäisiä on kaksi, jälkimmäisiä niin monta kuin halutaan.

Kirjoitin myös, että biologisen sukupuolen kutsuminen spektriksi, kuten päivityksen tekstissä tehtiin, on harhaanjohtavaa, sillä tyypilliset biologit itse laskevat sukupuolia olevan kaksi ja kutsuvat intersukupuolisia tiloja harvinaisiksi sukupuolen kehittymisen häiriöiksi. Biologiassa myöskin sukupuoli tyypillisesti määritellään sukusolujen koon, ei esimerkiksi kromosomien, anatomian, hormonien, tai käytöksen perusteella, sillä esim. kaikki nisäkkäät jakavat sukusolubinäärin, kun taas monet lajit eroavat muiden sukupuolipiirteiden osalta paljonkin. Sain kirjoituksesta kehuja joiltakin tutkijoilta ja erityisesti joukolta vihreiden nykyisiä ja entisiä miespuolisia jäseniä ja äänestäjiä.

Koin saamani palautteen huomionarvoiseksi, sillä jo ensimmäisessä kirjoituksessani analysoin vihreiden kadotettua kannatusta: Touko Aallon 17% muuttui Sofia Virran 7-8 prosentiksi ja puolueesta vaikuttavat poistuneen erityisesti maltilliset miehet. Itselleni tulleesta palautteesta päättelin, että tämä kato jatkuu yhä – koin että se tulisi viimein saada tyrehtymään ja kirjoitin aiheesta. Tiedän omasta tutkimuksestani myös, että enemmistö (n. 64%) vihreitä äänestävistä miehistä ajattelee biologisen sukupuolen olevan binääri. Huomionarvoisesti myös vihreitä äänestävistä naisista samankokoinen enemmistö (n. 60%) vastustaa väitettä ”ihmislajilla on kaksi biologista sukupuolta”.

Kadon tyrehdyttämiseen sukupuolen osalta riittäisi todennäköisesti vain biologisen ja sosiaalisen sukupuolen käsitteiden eriyttäminen vihreiden viestinnässä: ”sukupuolia on enemmän kuin kaksi” pillastuttaa helposti biologiasta piittaavat – ei vain persuissa vaan myös vihreissä – mutta ”sosiaalisia sukupuolia on enemmän kuin kaksi” tuskin ketään. Haasteeksi voi tulla kuitenkin, että suurin osa vihreiden jäsenistä sekä äänestäjistä on naisia ja suurin osa heistä uskoo biologisia sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi. Saatoin osua vahingossa perustavanlaatuiseen jännitteeseen puolueen sisällä, joka aiheuttaa jäsenkatoa miehissä.

Kyseessä on myös, toisin kuin muissa social justice -tutkimukseni kysymyksissä, objektiivinen totuusväite: nykytieteen valossa biologisia sukupuolia tosiaan on kaksi, eikä sukusolumääritelmällä intersukupuolisia lasketa omaksi sukupuolekseen, tai ylipäätään biologista sukupuolta spektriksi. Postatessaan ”päivän tieteellinen fakta: sukupuolia on enemmän kuin kaksi” vihreät siis tulee ärsyttäneeksi useita vihreitä miehiä (myös joitakin naisia), joista osa sitten hiljalleen vetäytyy puolueen kannattajakunnasta.

Toki syitä lähtöön on muitakin: esimerkiksi social justice -tutkimukseni 20 väittämästä vihreät naiset kannattavat kahtatoista kun miehet vain viittä. Miehet ja naiset ovat eri sivuilla identitäärisen social justice -politiikan suhteen. Ennen ns. woken ilmaantumista keskusteluun Suomessa vihreiden kannatus nousi tasaisesti. Ilmaantumisen jälkeen kannatus on laskenut tasaisesti – kausaatio vai korrelaatio, ken tietää. Syitä voi löytyä myös esim. vasemmistolaistuneesta talouspolitiikasta.

Mainittu kirjoitukseni kirvoitti omilta jo kritiikkiä, vähän valitsemastani aiheesta ja vähän ilmaisutavasta. Olisin luultavasti voinut tuoda saman asian esiin rakentavammin tai pyrkien yhteistyöhön sen osalta. Jos se oli epäselvää, niin sanotaan vielä suoraan: minä toivon vihreiden menestyvän poliittisesti. Siksi olen ehdolla puolueessa ja kirjoitan sen asioista. Vaikka arvostelin yhtä ”päivän tiedefaktaa”, se ei tarkoita, etteikö moni asia olisi minusta puolueessa hyvin. Vihreät on yhä hyvä vaikuttamiskanava ympäristöstä, Euroopasta, liberaaleista arvoista ja koulutuksesta välittävälle. Tarkoitukseni on myös jatkossa alkaa hiljalleen fokusoida kampanjani positiivisiin viesteihin ja vihreiden vahvuuksiin.

Uskon myös, että vihreät voi niittää mittavaa hyötyä himmaamalla identiteettipolitiikan suhteen. Ainakin toistaiseksi uskon myös tekeväni lopulta jotain hyödyllistä osoittamalla, missä löydän puolueen linjoista kannattajia karkottavaa ilmaisua. Ilman totuudenpuhujia ympäristöt kuplaantuvat, niiden päätöksenteko vinoutuu ja muu kuin ydinväki alkaa pakata kimpsujaan. Toivon myös löytäväni puolueesta lisää liittolaisia, joiden kanssa yhdessä hiljalleen vaikuttaa puolueen yleislinjaan. Olen jo vuorovaikutuksessa hengenheimolaisteni kanssa puolueen sisällä ja sen ulkopuolella.

Saamani palaute laittoi pohtimaan, kenelle minun kampanjani sitten on ja mitä haluan ajaa politiikassa. Ensisijassa olen politiikassa ainakin puhumassa totta, oli sen odotusarvo itselleni sitten positiivinen tai negatiivinen. Pyrin myös tuomaan vihreille ääniä sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät heitä ehkä normaalisti äänestäisi. Pyrin tekemään politiikkaa tavalla, joka voisi miellyttää ainakin näitä osin keskenään päällekkäisiä ryhmiä:

1) tieteen ja logiikan ystävät,
2) maltilliset sentristit, ts. tolkun ihmiset ja
3) vihreiden entiset äänestäjät, jotka haluaisivat muuttaa puolueen linjaa. Tässä tähän asti tunnistamani teemani politiikassa:

1. Tiedettä, ei ideologiaa

Tämä on saanut jo paljon huomiota. Haluan nostaa tieteen statusta yhteiskunnassa ja käyttää tieteellistä näyttöä keskeisenä kriteerinä päätöksenteossa. Tiede lähtee kuitenkin koulutuspolitiikasta ja viime kädessä minusta olisi hienoa kehittää koulutusjärjestelmää suuntaan, jossa Suomi kilpailisi taas Singaporen kanssa PISA:n kärkipaikasta. Suomen aikuiset ovat maailman PISA-huippuja – ei ole mitään syytä, mikseivät lapset voisi taas olla.

2. Digitaalinen tasapaino

Olen tuonut esiin kirjassani ja muuallakin, että uskon huomiotalouden verottavan ison osan tuottavuuttamme. Haluamme poistaa kännykät kouluista (minäkin haluan), mutta kuka valvoisi aikuisten huomiokyvyn käyttöä? Tuon esiin ennaltaehkäisevää terveyspolitiikkaa ja mielenterveyspolitiikkaa, jonka lähtökohdat ovat hyvä uni, hyvä ruoka, hyvä liikunta, hyvät ihmissuhteet sekä huomiokyvyn itsesäätely eli mindfulness. Sanon mahdollisesti tästä aihepiiristä enemmän myöhemmin.

3. Älykäs ilmastopolitiikka

En ole ilmastopolitiikan asiantuntija ja minulla on epäilys, että saisin parhaita tuloksia tällä alalla ulkoistamalla ajatteluni Atte Harjanteelle. Mutta olen huomannut, että pidän Bill Gatesin tavasta esittää asiat ilmaston suhteen. Insinöörimielellä tehty excel-painotteinen analyysi herättää minussa uskoa tulevaisuuteen, Greta Thunberg purjeveneessä tai Eduskuntatalon punaiset pylväät eivät niinkään.

4. Suurvalta EU

Tämä ei ole suoraan kunnallistason asia, vaan taustalinja: olen laittanut merkille autoritaarisuuden, oligarkian ja valheperustaisen politiikan nousun Venäjän lisäksi Yhdysvalloissa. Tämä on huono uutinen NATO:n kannalta, mutta antaa EU:lle tilaisuuden tulla suvereenimmaksi toimijaksi. Itse olen toivonut liittovaltiota pitkään ja pyrin edistämään Euroopan yhdentymistä niillä keinoilla, jotka minulla on.

EDIT (31.1.2025): …ja tietysti Vastuullinen talous. Se olisi voinut olla ensimmäinen teema.

Kampanjointini on tuntunut lentokoneen rakentamiselta ilmasta käsin, mutta ainakin olen nyt eri paikassa kuin aloittaessani ja koen alkaneeni saada vähän enemmän selkeyttä siihen, mitä ajan.

Kirjoitin taannoin vihreiden puolitieteellisestä sukupuolikäsityksestä ja sain eri viestivälineitä pitkin useampia kommentteja ihmisiltä (kaikki akateemisia miehiä), jotka ilmoittivat etteivät ehkä enää uusi jäsenyyttään vihreissä tai ovat lakanneet äänestämästä puoluetta mainitsemani epätarkan ja hämärryttävän sukupuolilinjan vuoksi. Ilmiössä näkyy pienoiskoossa osa vuodosta, joka vihreissä on tapahtunut Touko Aallon päivien 17 prosentin kannatuksesta Sofia Virran viime eduskuntavaaleissa kellottamaan tasan 7 prosentin kannatukseen. Vihreillä ei ole varaa menettää näitä miehiä, mutta puolueen viestinnästä tätä ei helposti arvaisi.

Kävin tutkimassa puolueen ehdokkaiden mielipiteitä viime eduskuntavaaleissa, jossa aallonpohja (toistaiseksi) saavutettiin.

Merkitty vaalikonetulos on omani. Vihreiden 217:sta ehdokkaasta näyttää poliittisessa keskustassa olevan n. 10, eli alle 5% puolueen ehdokkaista. Tästä laajemmasta, kaikkien puolueiden ehdokkaat kattavasta, kuvasta näkee, että keskustaan jää tilaa, vaikka kaikki olisivat mukana.

Käytän itseäni esimerkkinä, joka luultavasti edustaa kohtalaisen hyvin akateemista vihreiden ex-äänestäjämiestä. Minulla on asiasta riippuen sekä liberaaleja että konservatiivisia mielipiteitä ja talouspoliittisesti näytän sijoittuvan hivenen keskipisteen oikealle puolelle. Kuvaa katsoessa voi miettiä, mitä puoluetta minun kaltaiseni ihmisen oikein kuuluisi äänestää? Vihreät ja vasemmistoliitto ovat ajaneet kaltaiseni pois listoiltaan (ja pitkälti äänestäjistään) ja kiillottavat yhdessä vasemmistoliberaalia nurkkaa. SDP on melkein kokonaisuudessaan minusta vasemmalle. Kokoomus on melkein kokonaisuudessaan minusta oikealle. Persujen jokaikinen ehdokas on minua konservatiivisempi. Jäljelle jää vain keskusta, mutta minä haluaisin vapauttaa ne ketut, suojella ilmastoa ja ajaa EU:ta kohti liittovaltiota.

Olisin kiinnostunut tietämään, kuinka paljon meitä Suomessa on. Oman tuttavapiirini perusteella ihmiset ovat siirtyneet äänestämään kokoomusta, joku ehkä demareita, ja näin olen välillä tehnyt itsekin. Kumpikaan ei kuitenkaan tunnu omalta vaihtoehdolta ja jonkinlainen toive elää yhä, että vihreät olisi sellainen puolue, miltä se tuntui vuonna 2007. Tyhmän identiteettipoliitikan sijaan universalistinen ja sosiaalipoliittisesti kirjava sekä kiinnostunut nimenomaan ilmastosta, Euroopasta, yksilönvapauksista, tieteestä ja koulutuspolitiikasta. Voi olla, että oma nuori ikäni väritti kuvaa vihreistä ja samat ongelmat kytivät tuolloinkin. Tuolloin kuitenkin puolueen näkyvimpiä kasvoja olivat Osmo Soininvaara ja Jyrki Kasvi, ja heille ei ole ilmaantunut korvaajia.

Kulkeakseen takaisin keskustan ääniä poimimaan, vihreät tarvitsee ainakin
1) ehdokkaita poliittisesta keskustasta, joita äänestää ja jotka puhuvat järkeviä muodostaen näin puolueelle uutta linjaa
2) luottamuksen palautuksen akateemisten ja taloudesta kiinnostuneiden äänestäjien parissa. Tässä on tärkeää esimerkiksi huolellinen viestintä tieteen ja budjetin suhteen ja
3) painopisteen siirtoa Helsingin puolue-eliitiltä laajemmalle maassa ja ehkä myös taaemmas puolueen historiassa. Intersektionaalisuus on ollut puolueelle valtava mainehaitta ja viiden viime vuoden aikana se tuntuu tulleen purematta niellyksi puolueen ytimessä.

Vihreät on perinteisesti kutsunut itseään tiedepuolueeksi ja sisältää myös Viite – tieteen ja teknologian vihreät -nimisen yhdistyksen. Kuitenkin puolueen viestintä sukupuoleen liittyvien faktojen osalta nostattaa kulmakarvoja ihmisillä, jotka ovat nimenomaan tieteestä kiinnostuneita. Jos minun pitäisi nimetä yksi asia, jota politiikassa haluan edistää, se on tieteelliseen metodiin perustuva ajattelu. Yksi selkeä asia, joka yhdistää äärivasemmiston ylilyöntejä ja Elon Muskin sekä Trumpin salaliittoteorioita ja valheita on ettei kumpikaan kestä hyvin tieteellisen ajattelun läpivalaisua. Viime kädessä vaatimus todistusaineistolle, toistettavuudelle ja falsifioitavuudelle auttavat määrittämään ideologisille väitteille niille kuuluvan kunnioituksen.

En koe kuitenkaan saavani vihreistä kokonaisuudessaan paljoa tieteellistä vetoapua nykyisessä poliittisessa tilanteessa vuonna 2025 – identiteettipolitiikan veto on yhä niin vahva, että se näkyy yhä vain vieläkin puolueessa menetettyinä äänestäjinä ja jäseninä. Tämän voi reaaliajassa käydä toteamassa vihreiden instakommenteissa:

Kuinka sitten tarkastella sukupuolikysymystä tieteellisesti? Ensinnäkin voidaan kysyä, mistä puhutaan kun puhutaan sukupuolista. Sukupuolella tarkoitetaan englanninkielessä sex (biologinen sukupuoli) ja gender (sosiaalinen sukupuoli tai sukupuoli-identiteetti) nimillä tunnettuja käsitteitä. Näiden kahden käsitteen tieteellinen käsittely on hyvin erilainen ja niiden niputtaminen yhteen on harhaanjohtavaa ja hankaloittaa tavallista ihmistä saamasta kuvaa siitä, mitä halutaan sanoa.

Biologisen sukupuolen osalta aihetta tutkineiden biologien keskuudessa maailmassa on vallinnut karkeasti konsensus, että nimettäviä, olemassaolevia sukupuolia on kaksi: mies ja nainen. Tämän lisäksi on erilaisia intersukupuolisia tiloja, joissa esiintyy esimerkiksi kromosomien tai sukupuolielinten kehittymisen häiriöitä. Näiden tilojen esiintyvyys on n. yksi sadasta, mikäli mukaan lasketaan kaikki subkliiniset, esim. geenitestillä havaittavissa olevat tilat. Niiden esiintyvyys on n. 1/3000, mikäli puhutaan kliinisesti merkittävistä tiloista. Mikään intersukupuolinen tila ei käsitä kolmatta tai neljättä sukupuolta, joten sukupuolia on biologisesti nimettävissä kaksi. Tämä on ollut myös ihmisen biologian opetuksen valtavirtaa ainakin siihen asti, kun aihe politisoitui Yhdysvalloissa viime vuosikymmenen loppua kohden.

Kysyttäessä suomenkieliseltä akateemiselta väestöltä, oma tutkimusaineistoni on näyttänyt tällaista hajontaa miehille:

ja tällaista naisille:

Tutkimuksessa n. kaksi kolmasosaa yliopistossa työskentelevistä tai siellä opiskelevista ihmisistä, neljä viidestä miehestä ja maltillinen enemmistö naisista, kannattaa väitettä ”ihmislajilla on kaksi biologista sukupuolta”. Kyseessä on siis Suomessa akateemisen valtavirran ajattelu.

Sukupuolien määrä ja spektriluonne ovat keskenään kaksi hieman eri kysymystä. Kysyin tekoälyapurilta, joka antoi ”riippuu”-vastauksen.

Samastaessaan spektriluonteen kyseenalaistajat ”sukupuolesta fiksaantuneiden konservatiivien meuhkaamisen” kanssa, vihreät ei joka tapauksessa tee itselleen palvelusta akateemisten miesten tavoittamisessa. Kilpailu käydään, taas, vasemmistoliiton kanssa pienehköstä joukosta nuoria, enimmäkseen naispuolisia, vasemmistolaisia äänestäjiä.

Toinen tapa tarkastella sukupuolta on sosiaalinen ja kulttuurinen: ihmisten sukupuolikokemukset ovat moninaiset. Kun ihmisiltä on tällä vuosikymmenellä kysytty asiasta, tyypillisesti 0,5-1% on ilmoittanut identiteetikseen jonkin ei-binäärisen tai transsukupuolen. On tavallaan totta, että tämän asian raportointi on tiedettä. Sosiologi, sosiaalipsykologi, psykologi tai väestötieteilijä voi kysyä ihmisiltä näiden kokemuksesta ja havainto raportoidaan artikkelissa, jonka jokin akateeminen journal julkaisee.

Kyseessä on silti erilainen tieteellinen fakta kuin se, että sukusoluja on kahdentyyppisiä tai että geenitesti antaa 99+%:lle ihmisistä tuloksen XX tai XY. Jälkimmäinen biologinen mittaus on kontrolloitu, toistettava sekä falsifioitava ja sen pohjalta voidaan ennustaa ihmisen muita ominaisuuksia. Toinen hieman samankaltainen ominaisuus ihmisellä on esimerkiksi veriryhmä, joita on rajallinen määrä (4 + rhesustekijät), joskin veriryhmän kyky ennustaa ihmisen muuta biologiaa on sukupuolta huonompi.

Jos kulttuurimme alkaisi antaa veriryhmille sosiaalista merkitystä ja rakentaa uskomuksia ja rooleja eri ryhmätyypeille (”O:t ovat luontaisia johtajia”, ”AB-ryhmäläisten on hyvä hoitaa lapsia kotona”) saattaisi kulttuurissa esiintyä seuraavaksi sosiaalinen veriryhmä. Tällöin saattaisimme nähdä veriryhmäfluideja, veriryhmäkväärejä ja ABO-ryhmäisiä ihmisiä. Olisi aika selvää, että veriryhmän ”tieteellinen fakta” olisi kuitenkin edelleen, että niitä on neljä ja ne tunnistetaan antigeeneista.

Sosiaalinen sukupuoli on kulttuurin ja ajankuvan mukana vaihteleva kokemuksellinen ominaisuus. Sen nimittäminen tieteelliseksi faktaksi lainaa uskottavuutta luonnontieteellisten faktojen tarkalta metodologiselta kurilta ja soveltaa sitä pehmoisempaan kenttään, jossa kolmannet muuttujat, matalampi toistettavuus ja falsifioitavuus sekä mitattavien ominaisuuksien epätäsmällinen määrittely sumentavat kuvaa huomattavasti. Näiden erityyppisten ”tieteellisten faktojen” eroa luonnehtii taulukko, jonka tilasin aiheesta tekoälyapurilta:

Paaluttaessaan ”sukupuolia on enemmän kuin kaksi” tieteellisenä faktana vihreät astuu niiden ihmisten varpaille, jotka katsovat asian tieteellistä faktaluonnetta luonnontieteistä opitun metodologisen kurin kautta. Toimimalla näin monilla eri (identiteetti)politiikan osa-alueilla, puolue menettää insinöörejä, lääkäreitä ja koodareita, jotka voisivat muuten harkita puolueen äänestämistä tai ovat niin joskus tehneetkin. Miksei siis vain sanoa, että sukupuoli-identiteettejä on enemmän kuin kaksi?

Asiaa hämärtää Suomen uusi lainsäädäntö, jossa sukupuolta voi vaihtaa ilmoituksella. Olisimme hyötyneet suuresti englantia vastaavan sex ja gender -erottelun tekemisestä. Nyt näytämme löytävän itsemme lingvistisestä suosta, joka tekee kulttuurisotien sotimisesta ihmisille melkein liian helppoa. Omalta osaltani haluan nostaa vihreät ulos juoksuhaudasta ja ansaitsemaan sekä nauttimaan taas tieteellisesti ajattelevien ihmisten luottamusta.

Aspects of Elon Musk’s life have increasingly started to remind me of those of Charles Foster Kane’s. This week I’ve been tracking three threads in Elon’s recent life: 1) his father doing a tour of podcasts, 2) his attempts to pass himself off as a world class video game player, and 3) Sam Harris’s account of Elon not understanding basic math, not paying a lost bet, and terminating a friendship over the friend pointing out Elon had lost their bet.

1. Errol Musk: narcissistic father

Elon’s father, pictured with his former step-daughter with whom he now has two kids, is quite easily recognizable as Elon’s father. Both are somewhat grandiose (Errol more explicitly), talk engineering, and seem prone to conspiracy theories. Unlike Charles Kane, Elon isn’t an orphan. However he seems to have gone without much fatherly love. In discussions, his father constantly brags and humble-brags about what he’s done and what he owns, goes on long monologues that only vaguely relate to what’s discussed, and gives paying each others’ bills as the primary example of there being love in the family. He begins one interview by praising Napoleon for 5 minutes and noting that Elon too is a fan and has collected Napoleon memorabilia.

Errol is a former officer of apartheid South Africa’s military. Without going into detail, he alludes to things he’s done at the time that were ”normal then”, sounding slightly defensive. He describes liking Trump from the beginning and says he, Elon, and Kimbal share politics that sound pretty far to the right. He introduces conspiracy theories about Michelle Obama and Emmanual Macron’s wife being men and Obama being gay. He makes, where I can judge them, factual errors that sound like he’s uninterested in facts, at least when they get in the way of his truth.

To me it’s slightly baffling that Errol and Elon, both engineers, seem so uninterested in whether they are speaking facts or fiction. In this they are like Trump. For what it’s worth, Elon’s mother has described Errol as abusive and violent. I don’t know how Elon’s relationship with his mother is, but given he chose to go live with his father when his parents divorced, he may not have had as much love in his life as he would have liked.

2. Elon Musk: god gamer

This week Elon has been trending on Twitch and Youtube for apparently having paid someone to play his Path of Exile 2 character to an extremely high level, requiring 12-hour days for weeks or months, and trying to then pass the character off as his. When people who play the game instantly called bullshit and listed incontrovertible evidence that Elon did not understand the game at all Elon went after gaming streamers. He took away Asmongold’s, who has been Elon’s ”huge fan” for years, checkmark for his very mild response to Elon’s ridiculous stream, tweeted Asmon is ”NOT good at videogames”, and released DMs between him and Asmon to embarass him for having editors. Having editors is standard for Youtubers but Elon is boomer enough to think they are like newspaper editors and thus Asmon ”is not his own man” because he has a ”boss”.

That Elon would pay for someone to play games for him in order to have gamer street cred has perhaps been the biggest thing to shift my opinion of him thus far. And there have been many prior instances. I’ve started out fairly positive about Elon and have only been Elon-pilled over the last couple of years. I did note whispering ”I am the alpha in this relationship” to his first wife at their wedding reception while dancing sounded pretty narcisisstic 10+ years ago, but thought it was, perhaps, a manageable character flaw.

Now I wonder where the bottom is with Elon. If he pays streamers to play games for him, then lies about having played the games, and then attacks relatively powerless streamers who point out the obvious, I wonder what his real accomplishments, other than buying lots of promising companies, are. There can be many – after his gaming fraud I just feel like I need evidence before making assumptions.

3. Elon reneges on a bet

This week Sam Harris detailed his falling out with Elon in 2020. The two were friends, but Elon terminated the friendship after Sam Harris asked Elon to walk back his pandemic denying tweet in March of 2020, won a bet against him, and sent Elon a text asking whether 35,000 deaths from Covid-19 were enough for him (Elon had bet against there ever being 35,000 cases in the US). Harris wrote that if he had not known, when they were debating the pandemic, he would have thought he was corresponding with someone who had no understanding of basic mathematical or scientific concepts like exponential curves.

Soon after, Elon went on Twitter to malign Sam over offences Sam calls imaginary. The fact he was so outrageously wrong about the number of cases, that Sam pointed out his faulty reasoning, and that he lost a bet, may have been eating him up over the years and would explain the vitriol directed towards Harris. To this day, he regularly calls Sam ”idiot”, ”clown”, ”mentally ill”, ”subtard” etc. on X. Often this is in reaction to what Harris says about Elon. I would not be surprised if Harris turned out to be Elon’s largest trigger, as Harris’ profile is all about honesty and calling it like it is. Elon likes to bask in people’s admiration and his actions indicate he doesn’t mind if he hasn’t earned it. People have compared Elon to the clothless emperor and Sam is a near-perfect irreverent child.

I’m Elon Reeve Musk!

Like Charles Foster Kane, Elon has ungodly amounts of wealth – more than 400 billion dollars at the moment. Like Kane, he’s made forays into politics, and is three days away from having real influence at the highest level. And like Kane, he really really really wants to be loved. He has bought and gamed Twitter to have as many followers as possible. He seems to be especially motivated to have the gaming community see him as a top member. To do this, he should put in the thousands of hours and then stream, break WRs, and perhaps go to GDQs. Instead he’s paying others and taking credit. He’s buying love with Twitter and he’s buying love with Path of Exile 2.

Unfortunately you can’t buy love. To be loved, you have to be loveable. To be loveable, you have to be vulnerable. You can’t say I’m the greatest in the world and then deny any fault. To be loved, he would need to own up to having cheated and apologize. People would make fun of him, but they would also acknowledge him as human and would see vulnerability that would make him seem more endearing. Unfortunately due to his perhaps somewhat traumatic growing up in macho South Africa, he may be unable to face himself as he is. Instead we get this:

Let’s hope he doesn’t drag everything down with his ego.

Pic credit:
https://www.bbc.com/culture/article/20150720-whats-so-good-about-citizen-kane, https://www.scmp.com/magazines/style/celebrity/article/3188639/completely-normal-errol-musk-dating-his-stepdaughter-jana,
https://kotaku.com/elon-musk-asmongold-poe-2-account-boosting-controversy-1851741223,
https://www.thedailybeast.com/former-pal-sam-harris-claims-elon-musk-is-battling-tweet-addiction/,
https://openart.ai/community/nbTdqxJOLEcnd9YxpNdc

Turku kerää Afrikan tähti -lautapelit pois kaupungin päiväkodeista. Syynä päätökseen on vasemmistoliiton varavaltuutetun Paco Diopin peliin kohdistuva aktivismi. Diop on aiemmin ilmoittanut, että irtisanoutui työstään varhaiskasvatuksessa, koska päiväkotiin hankittiin Afrikan tähti -peli. Diop on ilmoittanut arvojensa perustuvan ”ihmisoikeuksiin, antirasismiin, feminismiin ja intersektionaalisuuteen”. Diopin mukaan Afrikan tähti on ”jäävuoren huippu”, jonka alla ”piilevät syvemmät ilmiöt ja rakenteet, jotka ylläpitävät rasismia jokaisessa yhteiskunnan osa-alueessa”.

Henkilökohtaisesti minulle ei ole juuri väliä, mitä lautapelejä päiväkodeissa on saatavilla. Pidän kuitenkin pelien kieltämistä potentiaalisesti regressiivisenä, ellei peli todella ole selkeästi osoitettavissa lapsille sopimattomaksi – esimerkiksi Cards Against Humanitya ei tarvitse, eikä saa, olla tarjolla eskarilaisille. Mikäli pelejä halutaan lähteä kieltämään, olisi hyvä, että kiellon peruste voitaisiin osoittaa tavalla, jonka mielellään selkeä enemmistö vanhemmista voi hyväksyä. Tällöin sen ei tulisi olla jonkin poliittisen ideologian mukainen peruste, vaan puoluerajat ja poliittiset motiivit ylittävä – esimerkiksi pelien sisältämä selkeä rasismi, seksi, väkivalta tai päihteiden glorifiointi. Viimeksi mainituista syistä esimerkiksi GTA-videopeleissä on ikärajoitukset.

Diopin kuvaama arvopohja ja hänen antamansa perustelut Afrikan tähden kieltämiselle ovat melko subjektiiviset. Maailmalla on kuitenkin paljon esimerkkejä, joissa vastaavat sensitiivisyyspohjaiset vaatimukset ovat jakaneet voimakkaasti mielipiteitä ihmisryhmissä, joita vaaditut toimet koskevat. Esimerkiksi Yhdysvaltain latinalaisamerikkalaisille paikallisen intersektionaalisen vasemmiston toimesta tarjottu inklusiivinen termi ”latinx” ei tavoittanut kohderyhmäänsä lainkaan: alle viisi prosenttia latinoista on kyselyissä suhtautunut termiin myönteisesti. Yhden ihmisen kokemus voi olla hyvä syy ottaa jokin käytäntö tarkasteluun, mutta ei vielä riittävä peruste muuttaa käytäntöä, joka koskee satoja tai tuhansia muita ihmisiä.

Diop on ilmaissut, että Afrikan tähti muistuttaa siitä, mitä kolonialismin historia on häneltä vienyt ja sanoo pelin aiheuttavan traumoja ei-valkoisille ja afrikkalaisille. Hänen näkemyksensä on sinällään arvokas ja tulee ottaa huomioon yhden ihmisen kokemuksena. Diop ei kuitenkaan yksin edusta yhteisöä, joka päättää, mikä on Afrikan tähden kaltaisten pelien moraalinen laatu – ei vaikka siitä päättäisivät ainoastaan suomalaiset, joilla on juuret Senegalissa (kuten Diopilla) tai muualla Afrikassa. Osa heistä on vasemmistolaisia, osa oikeistolaisia, suuri osa siitä välistä. Osa heistä on liberaaleja ja osa konservatiiveja. Todennäköisesti heidän mielipiteensä Afrikan tähdestä sisältävät merkittävää hajontaa, joka ei tule huomioiduksi, jos päätöksenteossa sovelletaan ainoastaan Diopin kokemusta pelistä.

Toinen kysymys ovat paikalliset vanhemmat, joiden lapset ovat turkulaisessa päivähoidossa. Oma arvaukseni on, että suurin osa vanhemmista on Afrikan tähden suhteen melko neutraaleja. Peliin on tallentunut vanhanaikainen tapa hahmottaa Afrikkaa. Timantit viedään ulos mantereelta. Kannessa on heimokuvastoa. Toisaalta peli ei pyri syrjimään ketään eikä ole rasistinen tavalla, jossa suoraan kuvattaisiin jokin ihmisryhmä toista paremmaksi. Oma kokemukseni lapsuudesta oli, että pelikokemus pyöri lähes sataprosenttisesti rahojen hallitsemisen sekä noppien, kulkumuotojen, rosvojen ja jalokivien satunnaisuuden ympärillä. Arvaukseni on, etteivät lapset keskimäärin vie pelistä kotiin, poliittisesti tai historiallisesti, paljoa sen enempää kuin Kimblestäkään. Pelasin lapsena paljon myös Eldorado-nimistä Etelä-Amerikan ”Afrikan tähteä”, eikä poliittinen analyysi ollut kummankaan kokemuksen keskiössä.

Olisin yllättynyt, jos keskimääräisen vanhemman vaisto olisi kieltää peli. Voin toki olla väärässä, mutta olisin itse asiassa yllättynyt, jos useampi kuin yksi kymmenestä vanhemmasta haluaisi niin tehdä. Jokin merkitys täytyy olla silläkin, mikä tämän ihmisjoukon näkemys heidän lapsiaan koskevasta asiasta on – viime kädessä apulaispormestarikin kuitenkin toimii demokraattisella mandaatilla. Afrikan tähden kerääminen päiväkodeista yhden intersektionaaliseen feminismiin arvonsa perustavan vasemmistoliiton poliitikon loukkaantumisen perusteella antaa helposti äänestäjille apulaispormestarista ja hänen puolueestaan arjesta vieraantuneen ja kulttuurisotaa sotivan kuvan. Oma puolueeni vihreät on viime vuosina kerryttänyt mainehaittaa samankaltaisella näkyvyydellä. Yhdysvalloissa kulttuurisodan ylilyönnit ovat edesauttaneet demokraattipuolueen luisua kohti aallonpohjaa vaalimenestyksessä.

Äänestäjät kaipaavat päättäjiltä tasapainoista suhdetta latautuneisiin asioihin. Yhtäältä Afrikan tähden mukana kulkee kuvastoa, joka kaipaa historiallista kontekstualisointia. Toisaalta peli on ilmeisen suosittu ja kai ainoa suomalainen lautapeli 1950-luvulta, jota aktiivisesti pelataan. Selvästi lapset pitävät pelistä pelikokemuksen vuoksi. Pelien kerääminen pois tekee lautapelihyllystä siis yhtä peliä tylsemmän. Voisiko asian ratkaista esimerkiksi muistuttamalla henkilökuntaa, että jos Afrikan tähteä pelatessa syntyy keskustelua Afrikasta, voidaan ilmaista, että peli edustaa tiettyä aikaa maailman historiassa ja siitä on onneksi menty eteenpäin?

Jos peli alkaa herättää pahennusta suuressa joukossa vanhempia, siitä kyllä varmasti kuullaan. Esim. Cards Against Humanity päiväkodeissa varmasti herättäisi vanhemmissa nopean vastareaktion ja muutkin kuin yksittäiset intersektionaaliset vasemmistopoliitikot saisivat äänensä kuuluviin. Afrikan tähden kanssa ei ole niin käynyt. Toinen näkökanta on Diopin esiin tuoma pelin edustama ”jäävuoren huippu” – voidaan kysyä mitä muita muutoksia varhaiskasvatukseen tai koululaitokseen pitäisi tehdä, millainen perustelu niille riittää ja tarttuuko kaupunki niihin vastaavalla kärkkäydellä. Siksi 70 vuotta vanhan lautapelin mini-cancelointia tulisi mielestäni esittää, kun on yhdessä todettu pelin todella tuottavan lapsissa kolonialismia tai olevan selkeästi rasistinen.