Kuukausi: huhtikuu 2026

Oskari ja Matias Heikkilä keskustelevat tekoälyn tilannekuvasta vuonna 2026, hypestä ja todellisuudesta, agenteista, tuottavuuden lisääntymisestä ja tuottavuuden illuusiosta, tekoälyn mukautumisesta arvoihimme (alignment), tulkittavuudesta sekä julkisen sektorin tekoälysiirtymästä.

Kirjoitin viimeksi tekoälystä hyvinvointivaltion kohtalonkysymyksenä ja kuinka Suomen tulisi saada aikaiseksi rakenteet ja tahtotila, joilla Viro ajaa tekoälyasiaa. Tällä kertaa käyn läpi ongelmia, joita Suomen tulee ratkaista liikkuakseen Viron suuntaan.

1. Pääministerin tulisi ottaa asia omakseen

Suomi ei uhkaa epäonnistua tekoälymurroksessa teknisesti, vaan poliittisesti. Viron ex-presidentti Toomas Ilves priorisoi aikanaan valtion digitalisoinnin kaiken muun edelle. Tämän seurauksena Virolla on nyt modernit rakenteet, joihin integroida tuorein tekoäly verrattain pienellä vaivalla. Maan pääministeri tiedotti juuri Viron pyrkivän tekoälyn soveltamisen johtajaksi. Se integroi tekoälymenetelmät kaikille yhteiskunnan sektoreille ja pyrkii kasvattamaan BKT:ta 50% vuoteen 2035 mennessä. Suomessa kukaan ei ole ottanut vastaavaa omistajuutta valtion digitalisoinnin tai tekoälymurrokseen suhteen.

Meillä tekoälymurrosta ratkotaan tällä hetkellä yhteistyöfoorumeilla. Hallinto kartoittaa, melko vaatimattomalla budjetilla, mitä pitäisi tehdä. Tällä viikolla ex-pääministeri Juha Sipilä kuitenkin väläytti tekoälymurrosta ratkaisuna Suomen kestävyysvajeeseen. Seuraavan pääministerin tulisi astua Sipilän raottamasta ovesta.

Tällä hetkellä voi olla vaikea olla optimistinen seuraavan hallituskauden suhteen, sillä ainakaan nykyinen hallitus ei käytännössä keskustele tekoälystä julkisuudessa. Leikkaus- ja veronkorotuspuheen dominanssi kielii, ettei meillä ole vielä eteenpäin vievää visiota. Tekoäly ei kuitenkaan odota. Paineen muuttua tulisi tuntua välittömästi ja sen tulisi tulla valtionhallinnon huipulta. Ilman tätä korjausta alla mainitsemani kohdat ovat toissijaisia.

2. Suomessa ollaan varovaisia

Varovaisuus on Suomen poliittisen järjestelmän kulttuurinen ilmiö. Tekoälyyn tutustutaan virkamieskunnassa tunnustelujen, pilottien ja kartoitusten kautta. Eri pilotteja on kymmeniä. Ne vaikuttavat kuitenkin olevan vaihtelevasti yhteensopiva sillisalaatti pitkin hallinnon tasoja, siiloutuneina eri puolille maata. Niiden skaalaaminen voi täten olla haastavaa ja toimivatkin pilotit uhkaavat jäädä paikallisiksi.

Esimerkiksi HUS on ottanut käyttöön tekoälykäytänteitä. On kuitenkin epäselvää, milloin TYKS:issä tai TAYS:issä nähdään vastaavat uudistukset, koska kyseessä on HUS:in uudistus, ei terveydenhuollon. Virossa murroksen toteutus koskee suuria rakenteita, jotka jakavat yhteisen digitaalisen infran: terveydenhuolto, koulutus, julkishallinto ja liike-elämän tukeminen. Skaalautuvuus on käytännössä sisäänrakennettua, kun meillä toimivatkin pilotit uhkaavat jäädä paikallisiksi.

3. Suomen hallintorakenne on hajallaan

Suomessa ei ole yhtä julkista sektoria, jolla tekoäly voitaisiin ottaa käyttöön. Meillä on hyvinvointialueet, valtionhallinto ja yli 300 melko autonomista kuntaa. Kukin puuhaa vähän omaansa ja vuoropuhelu hallinnonalojen välillä on vähäistä. Viro suunnitteli hallintorakenteensa ikään kuin puhtaalta pöydältä Neuvostoliiton hajotessa. Suomessa on rakennettu kerrosta kerroksen päälle.

Kuten Aleksi Kopponen totesi, valtion rakenne on sedimentaarinen ja nopeita muutoksia tapahtuu vain kriisitilanteissa, kun tarve tekemiselle on tarpeeksi vahva.  Vaatisi ennennäkemättömän lainsäädäntöprojektin muuntaa Suomen hallinnonrakenteet tekoäly-yhteensopiviksi lyhyessä aikaikkunassa. Suomessa ei myöskään ole yksittäistä tahoa, joka voisi helposti tehdä muutoksen. Tahtotilan tulisi olla yhteinen, kulttuurinen ja, taas, pääministerilähtöinen.

4. Tarvitsemme jaetun teknisen alustan

Virolla on X-Road, jolla virastojen data liikkuu jouhevasti ja ihmiset voivat tunnistautua kerralla kaikkeen datankäsittelyyn. Enin päällekkäisyys on karsittu digitaalisesta asioinnista. Suomen X-road-perustainen Suomi.fi-järjestelmä on otettu hajanaisemmin käyttöön ja digitaalinen asiointi on Suomessa yhä verrattain kömpelöä ja hidasta. Saadaksemme Viron kiinni, tarvitsemme yhteisen alustan. Tekoälymurros edellyttää digitalisaatiota ja seuraavan hallituksen tulisikin tehdä siitä muiden asioiden edelle ajava ykkösprioriteetti.

Tekoälymurros ei oikeastaan ole yksi politiikan alalaji muiden joukossa vaan julkisen sektorin täysremontti. Viro on lähtenyt fiksusti liikkeelle ja johtaa pian Eurooppaa esimerkillään. Meillä keskustelu pyörii edelleen sen ympärillä, tulisiko leikata lisää vai kenties nostaa veroja. Ongelmamme ratkeavat kuitenkin vasta, kun käymme käsiksi niiden rakenteellisiin juurisyihin. Toimiakseen tulevaisuudessa, julkinen sektori tarvitsee uuden toimintalogiikan. Paras ehdokas sellaiseksi on tekoälyä maksimaalisesti hyödyntävä digitaalinen hallinto.

Suomen huoltosuhde (kuvassa) heikkenee jyrkästi. Yhä pienempi joukko veronmaksajia kannattelee kasvavaa määrää julkisia palveluita eniten kuluttavia ihmisiä. Kun työntekijöitä on vähemmän, jokaisen heistä on tuotettava enemmän. Mikään määrä leikkauksia tai veronkorotuksia ei vaikuta uskottavasti muuttavan tämän kuvaajan tilannetta olennaisesti toisenlaiseksi. Tarvittaisiin uuden kertaluvun tuottavuusloikka. Ainoa näköpiirissä oleva lupaava kandidaatti siihen on tekoäly. Kuten Eva Tawasoli taannoin kuitenkin huomautti, tekoäly ei näy Suomen poliittisessa päätöksenteossa tällä hetkellä juuri lainkaan.

Julkisella sektorilla olisi paljon mahdollisuuksia tehostamiseen. Lääkärit ja psykologit käyttävät merkittävän osan työajastaan kirjaamiseen, potilastietojen lukemiseen ja muihin oheistehtäviin, jotka vievät aikaa kliiniseltä työltä, jonka ammattilaisia he ovat. Tekoälytuutorit voisivat mullistaa oppimisen kouluissa ja opettajat voisivat keskittyä niihin oppilaisiin, jotka heitä eniten tarvitsevat. Puolustus hyötyy suuresti tekoälyn tuomasta analyysi- ja laskentatehostuksesta. Lukuisien yritysten on mahdollista pyöriä lähes olemattomilla henkilöstöresursseilla ja kasvattaa Suomen taloutta merkittävästi.

Lupauksen lisäksi tekoäly on hyvinvointivaltiolle ongelma. Mikäli tuottavuusloikka tapahtuu ja esimerkiksi 20% työntekijöistä kykenee lopulta tekemään 100%:n työt, ei ole mitään takeita, että niille 80%, joiden panosta ei enää tarvita, löytyy vastaava määrä uusia, yhtä arvokkaita tehtäviä. Mikäli tietotyöt siirtyvät miljoonille tai miljardeille agenteille, keskimääräisillä ihmisillä ei välttämättä ole prosessille enää hyödyllistä tarjottavaa.

Tilanne muistuttaa hevosten asemaa nelitahtimoottorin synnyn myötä. Suurimmalle osalle hevosista ei enää yksinkertaisesti löytynyt järkevää tekemistä. Vaikka töitä riittäisikin 80%:lle ja vain 20% jäisi ulkopuolelle, sekin olisi historiallinen katastrofi. Great Depression -laman keskellä työttömyys nousi 25%:iin ja aikakausi symboloi sata vuotta myöhemminkin taloudellista synkkyyttä.

Tekoälyn kehittyessä se pystyy tekemään yhä suuremman osuuden töistä. On siis hyvin mahdollista, että jatkuvasti kasvava osa työvoimaa siirtyy hiljalleen katsomon puolelle. Tarvitsemme turvaverkon, joka kykenee kannattelemaan merkittävää osaa väestöstä. Tämän muoto voi olla perustulo, peruspalvelut tai vaikkapa filosofi Will McAskillin kuvaamat ”perusresurssit”. Ilmeinen keino rahoittaa turvaverkko voisi olla tekoälyn kautta saatava tuottavuuslisä.

Tekoälymallien omistamiseen ja rakentamiseen liittyvät rahat kertyvät pitkälti Piilaaksoon ja ehkä Kiinaan. Suomeen tämän lajin vaurautta tuskin on tulossa ja Eurooppaankin vähänlaisesti. Meidän on kuitenkin mahdollista olla ykkösiä tekoälyn varhaisessa soveltamisessa. Tämä vaatisi kuitenkin asenteen ja rakenteiden pikaista päivitystä Tawasolin mainitseman Viron kaltaisiksi: digitaalinen valtio, joka kokeilee ketterästi kaikenlaista, riskeistä huolimatta. Byrokraattinen dinosaurus -tyyppinen Suomi ei pääse tekoälyn kanssa kunnolla vauhtiin, ennen kuin nopeammat ovat jo liian kaukana.

Leikkisästi voisi siis todeta, että meillä on ratkaistavanamme yhtäältä tekoälyn ”kokoomusongelma” ja toisaalta tekoälyn ”SDP-ongelma”: 1) kuinka olla niin tehokkaita, että voitamme globaalin innovaatiokilpailun, jos ei tekoälyn kehittämisessä, niin sen soveltamisessa ja 2) kuinka tasata tuottavuusloikan tuloja niin, että pidämme kyydistä putoavan, kasvavan ihmisjoukon kiinni hyvässä elämässä. Vihreät on puolueena hyvin asemoitunut yhdistämään näitä kahta tulokulmaa. Jos emme kääri hihoja tekoälyn kaksoisongelman kanssa nyt, luvassa on kiihtyvää jatkoa viime vuosien leikkauksille ja alakulolle.