”Tolkun ihminen” on mielestäni viime vuosikymmenen aliarvostetuimpia käsitteitä. Käsitteen tehtävä on tunnistaa polarisoituneen poliittisen keskustelun kaksi ääripäätä ja mennä niiden välistä. Käsitteen kehittänyttä Jyri Paretskoita arvosteltiin aikanaan valheellisen yhtäläisyyden luomisesta näiden ääripäiden välille. On totta, että melkein jokaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa toinen ääripäistä on vaarallisempi.
On samoin totta, että yhteiskunnallisissa keskusteluissa äärilaidassa itse olevat ihmiset eivät usein hahmota edustavansa äärilaitaa. Tolkun ihmisyys on hyvä käsite alleviivaamaan, että vaikka toinen äärilaita olisi paljonkin vaarallisempi, lähes poikkeuksetta toisessakin äärilaidassa toimitaan tavalla, joka hankaloittaa asian ratkaisemista poliittisessa keskustassa, missä suurinta osaa ihmisistä tyydyttävä ratkaisu syntyisi.
Tarkoitan tolkulla siis kykyä hylätä molemmat ääripäät ja löytää niiden väliin jäävästä laajasta maastosta järkevä reitti eteenpäin. Somen algoritmien ja kasvaneen eriarvoisuuden myötä ääripäät ovat voimissaan. Samoin puolueet ovat alkaneet karttaa poliittista keskustaa ja miehittävät omia nurkkauksiaan. Tolkku, kyky kulkea äärilaitojen välistä kohti hyviä lopputuloksia, on alkanut näyttää poliittiselta supervoimalta.
Erityisesti haluaisin itse edistää ”tolkun vihreydeksi” kutsumaani maltillisuutta: vihreää politiikkaa, joka keskittyy perustehtävään ja pitää etäisyyden identiteettipolitiikkaan oikealla JA vasemmalla. Olen vaalien humussa kuullut useita kertoja eri kärkivihreiden toteavan, että persut ja laitaoikeisto käyvät kulttuurisotaansa ja me emme liity asiaan. Meidän tulisi sen sijaan keskittyä tuomaan esiin omaa viestiämme. Olen esitetystä ajatuksesta poliittisena strategiana täysin samaa mieltä. Ongelma kuitenkin on, että suuren yleisön silmissä meidän poliitikkomme sotivat edelleen kulttuurisotaa sen toisena äärilaitana.
Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka puolueen tulisi vaaleissa menestyäkseen pyrkiä karistamaan intersektionaalinen feminismi poliitikan yhtenä kärkenä. Vihreissä intersektionaalinen ajattelu on kuitenkin normalisoitunut tavalla, joka tekee siitä keskustelusta haastavaa. Yhtenä esimerkkinä voidaan katsoa puolueen logon alla tehtyä feminismiviestintää viime viikonlopulta:
Intersektionaalinen feminismi on vihreissä niin valtavirtaa, että sanaa ”feminismi” käytetään viittaamaan ainoastaan sen intersektionaaliseen tulkintaan, jossa naiset jakavat valokeilan kaikkien sorrettujen vähemmistöjen kanssa. Feminismin liberaalilla määritelmällä miehen on ollut helppo sanoa ”olen feministi”, tietäen, että näin ilmaisee kannattavansa naisille samoja oikeuksia kuin miehille. Intersektionaaliseksi feministiksi julistautuessaan on vaikea tietää, mitä uskomuksia kehopositiivisuudesta translääketieteeseen eri ihmiset mieltävät sinun kannattavan.
Postaus ojentaa ihmisiä, joille feminismi tarkoittaa esimerkiksi liberaalia, ei intersektionaalista, feminismiä. Yksilöperustaisesti juuri naisten oikeuksia ajava liberaali feminismi on kuitenkin edelleen paljon yleisempää ja suositumpaa kuin intersektionaalisuus. GPT arvioi eri feminismilajien yleisyyttä näin:
Vihreän kuplan ulkopuolella suurin osa äänestäjistä ei kannata intersektionaalista feminismiä. Syitä ovat sen huono maine ja aktivismipainolasti. Ideologiasta tulevat ehkä mieleen Afrikan tähti -kohut ja Amerikan kulttuurisodat. Oikoessaan näkyvästi näiden ihmisten käsitystä feminismistä ja puolustaessaan ihmisten äärimmäisenä pitämää ideologiaa vihreät hankaloittaa omaa vaalityötään.
Palatakseni tolkun vihreyteen, olen vuosien ajan pyrkinyt tuomaan esiin maltillisessa keskustassa tapahtuvan politiikan hyveitä. Erityisen tärkeää on kyetä kiertämään ja ohittamaan juuri identitäärinen politiikka oikeassa ja vasemmassa laidassa. Yhtäältä Trump tekee hirvittävää jälkeä sensuurilistoineen Yhdysvalloissa. Hän ajaa kannattajakuntansa asiaa vapaan tieteen ja maailmanrauhan kustannuksella. Taistelu liberaalin demokratian puolesta on tällä hetkellä pitkälti taistelua Trumpia vastaan.
Toisaalta meidän tulee samalla tunnistaa, kuinka identitäärinen vasemmisto heikentää poliittisen keskustan kykyä toimia, ajaessaan vihreiden kaltaiset fiksujen ihmisten puolueet matalaan kannatukseen ja vaalitappiokierteeseen. Vihreät puolueena on pääministerikelpoinen silloin kun se kykenee fokusoimaan oikeusvaltion puolustamiseen, kompromisseilla etenevään ilmastotyöhön, koulutusjärjestelmän kehittämiseen ja suurvalta Euroopan rakentamiseen. Vihreiden tulisi ensimmäiseksi tiedostaa tämänhetkinen kurssinsa ja miettiä tarkkaan kuinka edetä haluttuun määränpäähän.
Kurssin löytämistä kuvittaa hyvin Sofia Virran viime viikonloppuna pitämä puhe, jossa hän viittasi lapsensa kanssa tekemäänsä hiihtoretkeen. Latua ei oltu aurattu ja Virta totesi, että nyt on aika kääntyä takaisin. Lapsi kuitenkin halusi jatkaa auraamatonta reittiä aina pidemmälle, koska siellä odotti ”taikametsä”. Virta käytti tätä metaforana sille, että ehkä vihreä politiikka sinnikkäästi ajettuna vielä tuottaa sen paremman maailman, jota me kaikki toivomme.
Oma huoleni kuitenkin on, että toistamme vuodesta toiseen samoja virheitä, joille olemme itse sokeita, vuollen joka kerta prosentin pois kannatuksestamme. Sofia Virta, kuten myöskään Li Andersson, ei ole kysyttäessä osannut selittää, miksei johtamansa puolueen kannatus nouse kahdeksasta prosentista. Mitä jos vasemman laidan identiteettipolitiikka sekä vasemmistolaistunut talouspolitiikka ovat se meidän tukkoinen suksilatumme, joita pitkin yritämme vuodesta toiseen päästä taikametsään? Emme ymmärrä, että latu vie vain syvemmälle metsään.
Samoin tulee ymmärtää, että aikuisen tehtävä on luoda realistinen odotus tulevaisuuden suhteen ja edetä selkeällä suunnitelmalla sitä kohti, kuten Virta polulla oli tekemässä. Ideaalisti emme haaskaa poliittista pääomaamme yrittämällä heikkenevästä kannatuksesta huolimatta jatkuvasti taikametsään, mutta emme myöskään kyynisty ja ylikorjaa toiseen suuntaan. Tämä ei onneksi vihreiden nykyisellä melkoisen vasemmistolaisella kokoonpanolla olisi oikein mahdollistakaan.
Osmo Soininvaara mainitsi muistelmissaan, että vihreillä on ollut tapana kattaa laaja kirjo mielipiteitä ja tämä kirjon rikkaus oli poliittinen hyve. Hän arvosteli nykyistä puoluetta samanmielisyyden vaalimisesta. Olen kiinnittänyt itse huomiota, että puolueen kannatuksen laskiessa vihreän vasemman laidan kannatus on laskenut erityisen voimakkaasti. Lähes kaikki vihreät, joiden kannatus nousi kaksien viime eduskuntavaalien välillä ovat edustaneet ehdokkaiden markkinaliberaalia tai maltillista vähemmistöä. Tämä viestii ainakin minulle, että vihreiden tuleva vaalimenestys, jos se on tullakseen, on luultavasti tolkun vihreydessä.
Kuvalähteet:
https://dictionaryblog.cambridge.org/2018/04/25/on-the-other-hand-words-which-express-a-contrast/
https://www.instagram.com/p/DGVY-FIoz2Q/?img_index=1