Turku kerää Afrikan tähti -lautapelit pois kaupungin päiväkodeista. Syynä päätökseen on vasemmistoliiton varavaltuutetun Paco Diopin peliin kohdistuva aktivismi. Diop on aiemmin ilmoittanut, että irtisanoutui työstään varhaiskasvatuksessa, koska päiväkotiin hankittiin Afrikan tähti -peli. Diop on ilmoittanut arvojensa perustuvan ”ihmisoikeuksiin, antirasismiin, feminismiin ja intersektionaalisuuteen”. Diopin mukaan Afrikan tähti on ”jäävuoren huippu”, jonka alla ”piilevät syvemmät ilmiöt ja rakenteet, jotka ylläpitävät rasismia jokaisessa yhteiskunnan osa-alueessa”.
Henkilökohtaisesti minulle ei ole juuri väliä, mitä lautapelejä päiväkodeissa on saatavilla. Pidän kuitenkin pelien kieltämistä potentiaalisesti regressiivisenä, ellei peli todella ole selkeästi osoitettavissa lapsille sopimattomaksi – esimerkiksi Cards Against Humanitya ei tarvitse, eikä saa, olla tarjolla eskarilaisille. Mikäli pelejä halutaan lähteä kieltämään, olisi hyvä, että kiellon peruste voitaisiin osoittaa tavalla, jonka mielellään selkeä enemmistö vanhemmista voi hyväksyä. Tällöin sen ei tulisi olla jonkin poliittisen ideologian mukainen peruste, vaan puoluerajat ja poliittiset motiivit ylittävä – esimerkiksi pelien sisältämä selkeä rasismi, seksi, väkivalta tai päihteiden glorifiointi. Viimeksi mainituista syistä esimerkiksi GTA-videopeleissä on ikärajoitukset.
Diopin kuvaama arvopohja ja hänen antamansa perustelut Afrikan tähden kieltämiselle ovat melko subjektiiviset. Maailmalla on kuitenkin paljon esimerkkejä, joissa vastaavat sensitiivisyyspohjaiset vaatimukset ovat jakaneet voimakkaasti mielipiteitä ihmisryhmissä, joita vaaditut toimet koskevat. Esimerkiksi Yhdysvaltain latinalaisamerikkalaisille paikallisen intersektionaalisen vasemmiston toimesta tarjottu inklusiivinen termi ”latinx” ei tavoittanut kohderyhmäänsä lainkaan: alle viisi prosenttia latinoista on kyselyissä suhtautunut termiin myönteisesti. Yhden ihmisen kokemus voi olla hyvä syy ottaa jokin käytäntö tarkasteluun, mutta ei vielä riittävä peruste muuttaa käytäntöä, joka koskee satoja tai tuhansia muita ihmisiä.
Diop on ilmaissut, että Afrikan tähti muistuttaa siitä, mitä kolonialismin historia on häneltä vienyt ja sanoo pelin aiheuttavan traumoja ei-valkoisille ja afrikkalaisille. Hänen näkemyksensä on sinällään arvokas ja tulee ottaa huomioon yhden ihmisen kokemuksena. Diop ei kuitenkaan yksin edusta yhteisöä, joka päättää, mikä on Afrikan tähden kaltaisten pelien moraalinen laatu – ei vaikka siitä päättäisivät ainoastaan suomalaiset, joilla on juuret Senegalissa (kuten Diopilla) tai muualla Afrikassa. Osa heistä on vasemmistolaisia, osa oikeistolaisia, suuri osa siitä välistä. Osa heistä on liberaaleja ja osa konservatiiveja. Todennäköisesti heidän mielipiteensä Afrikan tähdestä sisältävät merkittävää hajontaa, joka ei tule huomioiduksi, jos päätöksenteossa sovelletaan ainoastaan Diopin kokemusta pelistä.
Toinen kysymys ovat paikalliset vanhemmat, joiden lapset ovat turkulaisessa päivähoidossa. Oma arvaukseni on, että suurin osa vanhemmista on Afrikan tähden suhteen melko neutraaleja. Peliin on tallentunut vanhanaikainen tapa hahmottaa Afrikkaa. Timantit viedään ulos mantereelta. Kannessa on heimokuvastoa. Toisaalta peli ei pyri syrjimään ketään eikä ole rasistinen tavalla, jossa suoraan kuvattaisiin jokin ihmisryhmä toista paremmaksi. Oma kokemukseni lapsuudesta oli, että pelikokemus pyöri lähes sataprosenttisesti rahojen hallitsemisen sekä noppien, kulkumuotojen, rosvojen ja jalokivien satunnaisuuden ympärillä. Arvaukseni on, etteivät lapset keskimäärin vie pelistä kotiin, poliittisesti tai historiallisesti, paljoa sen enempää kuin Kimblestäkään. Pelasin lapsena paljon myös Eldorado-nimistä Etelä-Amerikan ”Afrikan tähteä”, eikä poliittinen analyysi ollut kummankaan kokemuksen keskiössä.
Olisin yllättynyt, jos keskimääräisen vanhemman vaisto olisi kieltää peli. Voin toki olla väärässä, mutta olisin itse asiassa yllättynyt, jos useampi kuin yksi kymmenestä vanhemmasta haluaisi niin tehdä. Jokin merkitys täytyy olla silläkin, mikä tämän ihmisjoukon näkemys heidän lapsiaan koskevasta asiasta on – viime kädessä apulaispormestarikin kuitenkin toimii demokraattisella mandaatilla. Afrikan tähden kerääminen päiväkodeista yhden intersektionaaliseen feminismiin arvonsa perustavan vasemmistoliiton poliitikon loukkaantumisen perusteella antaa helposti äänestäjille apulaispormestarista ja hänen puolueestaan arjesta vieraantuneen ja kulttuurisotaa sotivan kuvan. Oma puolueeni vihreät on viime vuosina kerryttänyt mainehaittaa samankaltaisella näkyvyydellä. Yhdysvalloissa kulttuurisodan ylilyönnit ovat edesauttaneet demokraattipuolueen luisua kohti aallonpohjaa vaalimenestyksessä.
Äänestäjät kaipaavat päättäjiltä tasapainoista suhdetta latautuneisiin asioihin. Yhtäältä Afrikan tähden mukana kulkee kuvastoa, joka kaipaa historiallista kontekstualisointia. Toisaalta peli on ilmeisen suosittu ja kai ainoa suomalainen lautapeli 1950-luvulta, jota aktiivisesti pelataan. Selvästi lapset pitävät pelistä pelikokemuksen vuoksi. Pelien kerääminen pois tekee lautapelihyllystä siis yhtä peliä tylsemmän. Voisiko asian ratkaista esimerkiksi muistuttamalla henkilökuntaa, että jos Afrikan tähteä pelatessa syntyy keskustelua Afrikasta, voidaan ilmaista, että peli edustaa tiettyä aikaa maailman historiassa ja siitä on onneksi menty eteenpäin?
Jos peli alkaa herättää pahennusta suuressa joukossa vanhempia, siitä kyllä varmasti kuullaan. Esim. Cards Against Humanity päiväkodeissa varmasti herättäisi vanhemmissa nopean vastareaktion ja muutkin kuin yksittäiset intersektionaaliset vasemmistopoliitikot saisivat äänensä kuuluviin. Afrikan tähden kanssa ei ole niin käynyt. Toinen näkökanta on Diopin esiin tuoma pelin edustama ”jäävuoren huippu” – voidaan kysyä mitä muita muutoksia varhaiskasvatukseen tai koululaitokseen pitäisi tehdä, millainen perustelu niille riittää ja tarttuuko kaupunki niihin vastaavalla kärkkäydellä. Siksi 70 vuotta vanhan lautapelin mini-cancelointia tulisi mielestäni esittää, kun on yhdessä todettu pelin todella tuottavan lapsissa kolonialismia tai olevan selkeästi rasistinen.