Kirjoitin pari vuotta sitten näin:
”Syyskuussa 2017 vihreiden kannatus oli 17,8 % ja näytti mahdolliselta että se ohittaa kokoomuksen ja nousee Suomen suurimmaksi puolueeksi. Touko Aalto oli valittu puheenjohtajaksi kesällä ja hän näytti mahdolliselta seuraavalta pääministeriltä. Samoihin aikoihin lounastin suomalaisen pörssiyhtiön keskijohdossa työskentelevän sukulaiseni kanssa, joka aikoi asettua ehdolle eduskuntavaaleissa vihreiden listoilla. Kannustin häntä toteuttamaan aikeensa ja fiilistelin, että 1) poliittiseen keskustaan kuuluvat, 2) elinkeinoelämämyönteiset, 3) liberaalit 4) miehet ovat juuri mitä vihreät tarvitsee laajentaakseen liittoumaa, lohkoakseen kokoomukselta ääniä ja aikuistuakseen pääministeripuolueeksi.”
Vihreät kuitenkin pudotti pallon ja seitsemän vuotta myöhemmin kannatus pönkii samoissa vaatimattomissa luvuissa kuin 2000-luvun alussa. Vihreät on keskittynyt kiillottamaan poliittisen nelikentän vasenta alanurkkaa vasemmistoliiton kanssa, jossa ne sijaitsevat eräänlaisessa syleilyssä:
Minulla ei ole vastaavaa nelikenttäkuvaa 2010-luvulta, mutta kuvittelen tuolloin kokoomuksen puisto-osastoksi arvostellun vihreiden kattaneen isomman palan nelikentän oikeaa puoliskoa. Mainitussa kirjoituksessani arvioin, että
”… ovi on käynyt vain yhteen suuntaan ja siitä ovat astuneet ulos 1) poliittiseen keskustaan kuuluvat, 2) elinkeinoelämämyönteiset, 3) liberaalit 4) miehet. Jos vihreät haluaa vielä joskus uusia lähes onnistuneen nousunsa Suomen suurpuolueiden joukkoon, sen pitää saada houkuteltua nämä ihmiset takaisin.”
Kannatuksen kasvulle olisi siis tilaa kokoomusta äänestävien koulutettujen liberaalien ja sentristien joukossa. Nämä ihmiset haluavat osaamisella vakuuttavan ja Euroopan hankalammassa turvallisuustilanteessa luottamusta herättävän vaihtoehdon. I should know, olen tässä porukassa itsekin. Joku voi muistella, kuinka vihreitä aiemmin haukuttiin korkeakoulutettujen kaupunkilaisten puolueeksi. Nyt näiden ihmisten äänet ovat vihreiden märkä uni.
Vihreiden sisällä aiheesta on käyty ajoittain keskustelua. Osmo Soininvaara kirjoitti viime eduskuntavaalien jälkeen:
”Jos vihreät eivät täytä urbaanin, liberaalin ja poliittiseen keskustaan kuuluvan puolueen paikkaa, joku toinen tekee sen.”
Soininvaara muisteli myös, kuinka Maria Ohisalo houkutteli ajatuspaja Liberan johtajan Heikki Pursiaisen ehdolle vihreisiin, mutta valintakokous torppasi tämän ehdokkuuden. Soininvaara kuvaa kirjoituksessaan vihreiden kannatuksen valuneen viime eduskuntavaaleissa erityisesti SDP:lle, mutta myös kokoomukselle. Nelikenttää katsoessa huomaakin, että hieman konservatiivisemmilla linjauksilla vihreät kilpailisi välittömästi SDP:n kanssa (kuvassa punaisella):
Kasvuvaraa on siis sekä oikealle että ylöspäin. Vihreiden sisällä olisikin aiheellista alkaa kehittää sietokykyä vasemmistoliberaalien ajatusten lisäksi oikeistoliberaaleille ja sentristisille ajatuksille. Soininvaaraa mukaellen, poliittisessa keskustassa on tällä hetkellä tilavat markkinat järkevälle korkeakoulutettujen ihmisten talous-, turvallisuus-, energia- ja ilmastopuolueelle.
Henkilökohtaisesti minä haluaisin nähdä vihreät, joka
1. Priorisoi tieteen, teknologian ja innovaation
Tämä tarkoittaa vihreille kunnianpalautusta korkeakoulutettujen osaajien puolueena ja koulutusreformia, jossa erityisesti STEM-aineiden (luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka) osaamista aletaan vahvistaa, kuten tehtiin ennen Suomen vuoden 2006 jälkeen alkanutta PISA-luisua.
2. Syventää EU:n integraatiota ja ajaa voimakasta transatlanttista NATO-yhteistyötä
Yhdysvallat on nykyisessä epävakaassa turvallisuustilanteessa Suomen tärkein kumppani ja yhtenäistyvä EU vahvistaa Suomen kättä neuvottelutilanteissa. Englanninkielen asemaa tulisi entisestään vahvistaa Suomessa.
3. Tarjoaa ilmastonmuutoksen torjunnassa markkinapohjaisia vihreitä ratkaisuja, jotka vetoavat korkeakoulutettuihin miehiin
Esimerkiksi Bill Gates on luonnostellut onnistuneesti millaisia suuntaviivoja ratkaisukeskeinen ja teknologiaan nojaava vihreä politiikka voisi ottaa.
4. Ei tuomitse liberaalista oikeistosta ja poliittisesta keskustasta maailmaa katsovien äänestäjien tarpeisiin vastaavaa maahanmuuttopolitiikkaa
Maahanmuuttopolitiikan tulisi pääministeripuolueen paikkaa havitellessa luoda kuva vastuullisuudesta. Keskeisenä fokuksena tulisi olla ulkomaisten huippuosaajien houkuttelu lähes hinnalla millä hyvänsä. Humanitaarisen maahanmuuton saralla Eurooppa pakittaa tällä hetkellä 2000-luvun alun idealismista ja Suomi tulee hyvin mahdollisesti päätymään samankaltaisiin linjauksiin kuin Ruotsi ja Tanska, joissa keskusta-vasemmistopuolueetkin toivovat tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Muutokseen voi alkaa jo totuttautua ja antaa puolueen sisäisen mielipiteiden kirjon laajeta.
5. Universalistinen suhtautuminen ihmisoikeuksiin identiteettipolitiikan sijaan
Identitäärinen, sortonarratiiveja korostava ihmisoikeuskeskustelu on viime vuosina aiheuttanut vihreille, ansaitusti tai ansaitsematta, jonkin verran mainehaittaa. Tällaisen näkökulman alle hautautuu helposti, että viimeisen sadan vuoden aikana ihmisoikeudet ovat liberaaleissa demokratioissa parantuneet suurin harppauksin ja vähemmistöjen asema on nyt parempi kuin koskaan. Tarinankerronnan fokuksen tulisi siirtyä sorrosta vielä tulevaisuudessa kiiltäviin positiivisiin saavutuksiin.
Aion kantaa oman korteni kekoon ja asetun ehdolle kuntavaaleissa 2025 vihreiden listalla. Jos haluat jutella politiikkaan tai vaaleihin liittyvistä asioista, minut tavoittaa osoitteesta polaht@utu.fi
Aika pitkälti samaa mieltä. Suomessa olisi paikka modernille keskustaoikeistopuolueelle, kun Kokoomus on liikkunut liian oikealle ja Keskusta ei ole todellinen vaihtoehto. RKP sössi viimeistään nyt jo aiemmin heikot mahdollisuutensa yleispuolueeksi.
Vihreät puolestaan ovat sössineet kunnolla monta vuotta profiloitumalla vasemmalle, jossa Li Anderson on haukannut heidät elävältä. Viimeisessä puheessaan puoluekokouksessa hän vielä tyylikkäästi omi ympäristöteeman puolueelleen. Samalla Sofia Virta sanoo (Länsi-Savo 22.10.2024), että Vihreiden on puhuttava vähemmän ympäristöstä ja keskityttävä koulutukseen ja soteen. Ilmeisesti siis sama sekoilu jatkuu.
Tässä ajassa voisi menestyä puolue, jolla olisi selkeä, positiivinen tulevaisuudenvisio; kestävä tulevaisuus ja tie, miten sinne päästään. Teesisi antavat pohjaa sille.
Ympäristöongelmien ratkaisemisessa ei kuitenkaan pidä olla teknologiauskovainen – sitä edustaa nykyhallitus. Tarvitaan monia eri keinoja ja viime kädessä uudenlaista ajattelua talouteen. Nykyilmapiirissä järkevä keskustelu aiheesta voi tuntua vaikealta, mutta monet varmasti kaipaavat sellaista; on hyvä muistaa, että esim. twitterissä on vain pieni osa suomalaista
Maahanmuutto pitäisi pyrkiä ottamaan haltuun niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Esim. tarjoamalla helpotettu väylä töihin tuleville siten, että sitoutumalla (koko perhe) kielen ja kulttuurin oppimisen ja ehkä asumaan ja työskentelemään tietyn ajan osoitetulla paikkakunnalla, saisi nopeammin pysyvän oleskeluluvan/kansalaisuuden. Samalla voisi kiristää muilla tavoilla (= ilman pätevää syytä tai valheellisesti) maahan tuloa.
Jos puolueella olisi positiivinen oikeudenmukainen ja samalla realistinen ohjelma, niin ainakin se tarjoaisi selkeän vaihtoehdon nykyiselle apeudelle. Demarit saisivat keskittyä duunareihin ja soteenkin vihreitä enemmän. Vassarit kilpailisivat ympäristökysymyksissä, mutta vihreillä olisi vahva markkinalähtöinen ohjelma niiden osalta. Maaseudulta ei vihreille ääniä tule, mutta olisi silti tärkeää kääntää maaseudun ahdinko osaksi vihreän siirtymän ratkaisuja.
Ja viimeiseksi: Vihreiden on mentävä ihmisten luokse, sinne missä he ovat, ja käydä rehellistä keskustelua. Oppia ja siten parantaa ja terävöittää puolueen ohjelmaa. Varsinkin on jätettävä somen provokaatioihin vastaamatta, sillä se edistää vain vastapuolen agendaa.