Oskari Lahtinen on turkulainen psykologi (PsT) ja työskentelee Turun yliopiston INVEST-lippulaivassa. Oskari on kirjoittanut mindfulnessia käsittelevä kriittisen ja henkilökohtaisen kirja Onko mindfulnessista mihinkään? Oskari on kehittänyt lukioissa sekä ammattikouluissa käytettävän Tita-mindfulnesskurssin. Oskarin tutkimusta on esitelty esimerkiksi Hesarissa ja useissa ulkomaisissa medioissa. Ajoittain Oskari juontaa Mielestämme-podcastia. Oskari voi seurata Instagramissa.
Aspects of Elon Musk’s life have increasingly started to remind me of those of Charles Foster Kane’s. This week I’ve been tracking three threads in Elon’s recent life: 1) his father doing a tourofpodcasts, 2) his attempts to pass himself off as a world class video game player, and 3) Sam Harris’s account of Elon not understanding basic math, not paying a lost bet, and terminating a friendship over the friend pointing out Elon had lost their bet.
1. Errol Musk: narcissistic father
Elon’s father, pictured with his former step-daughter with whom he now has two kids, is quite easily recognizable as Elon’s father. Both are somewhat grandiose (Errol more explicitly), talk engineering, and seem prone to conspiracy theories. Unlike Charles Kane, Elon isn’t an orphan. However he seems to have gone without much fatherly love. In discussions, his father constantly brags and humble-brags about what he’s done and what he owns, goes on long monologues that only vaguely relate to what’s discussed, and gives paying each others’ bills as the primary example of there being love in the family. He begins one interview by praising Napoleon for 5 minutes and noting that Elon too is a fan and has collected Napoleon memorabilia.
Errol is a former officer of apartheid South Africa’s military. Without going into detail, he alludes to things he’s done at the time that were ”normal then”, sounding slightly defensive. He describes liking Trump from the beginning and says he, Elon, and Kimbal share politics that sound pretty far to the right. He introduces conspiracy theories about Michelle Obama and Emmanual Macron’s wife being men and Obama being gay. He makes, where I can judge them, factual errors that sound like he’s uninterested in facts, at least when they get in the way of his truth.
To me it’s slightly baffling that Errol and Elon, both engineers, seem so uninterested in whether they are speaking facts or fiction. In this they are like Trump. For what it’s worth, Elon’s mother has described Errol as abusive and violent. I don’t know how Elon’s relationship with his mother is, but given he chose to go live with his father when his parents divorced, he may not have had as much love in his life as he would have liked.
2. Elon Musk: god gamer
This week Elon has been trending on Twitch and Youtube for apparently having paid someone to play his Path of Exile 2 character to an extremely high level, requiring 12-hour days for weeks or months, and trying to then pass the character off as his. When people who play the game instantly called bullshit and listed incontrovertible evidence that Elon did not understand the game at all Elon went after gaming streamers. He took away Asmongold’s, who has been Elon’s ”huge fan” for years, checkmark for his very mild response to Elon’s ridiculous stream, tweeted Asmon is ”NOT good at videogames”, and released DMs between him and Asmon to embarass him for having editors. Having editors is standard for Youtubers but Elon is boomer enough to think they are like newspaper editors and thus Asmon ”is not his own man” because he has a ”boss”.
That Elon would pay for someone to play games for him in order to have gamer street cred has perhaps been the biggest thing to shift my opinion of him thus far. And there have been many prior instances. I’ve started out fairly positive about Elon and have only been Elon-pilled over the last couple of years. I did note whispering ”I am the alpha in this relationship” to his first wife at their wedding reception while dancing sounded pretty narcisisstic 10+ years ago, but thought it was, perhaps, a manageable character flaw.
Now I wonder where the bottom is with Elon. If he pays streamers to play games for him, then lies about having played the games, and then attacks relatively powerless streamers who point out the obvious, I wonder what his real accomplishments, other than buying lots of promising companies, are. There can be many – after his gaming fraud I just feel like I need evidence before making assumptions.
3. Elon reneges on a bet
This week Sam Harris detailed his falling out with Elon in 2020. The two were friends, but Elon terminated the friendship after Sam Harris asked Elon to walk back his pandemic denying tweet in March of 2020, won a bet against him, and sent Elon a text asking whether 35,000 deaths from Covid-19 were enough for him (Elon had bet against there ever being 35,000 cases in the US). Harris wrote that if he had not known, when they were debating the pandemic, he would have thought he was corresponding with someone who had no understanding of basic mathematical or scientific concepts like exponential curves.
Soon after, Elon went on Twitter to malign Sam over offences Sam calls imaginary. The fact he was so outrageously wrong about the number of cases, that Sam pointed out his faulty reasoning, and that he lost a bet, may have been eating him up over the years and would explain the vitriol directed towards Harris. To this day, he regularly calls Sam ”idiot”, ”clown”, ”mentally ill”, ”subtard” etc. on X. Often this is in reaction to what Harris says about Elon. I would not be surprised if Harris turned out to be Elon’s largest trigger, as Harris’ profile is all about honesty and calling it like it is. Elon likes to bask in people’s admiration and his actions indicate he doesn’t mind if he hasn’t earned it. People have compared Elon to the clothless emperor and Sam is a near-perfect irreverent child.
I’m Elon Reeve Musk!
Like Charles Foster Kane, Elon has ungodly amounts of wealth – more than 400 billion dollars at the moment. Like Kane, he’s made forays into politics, and is three days away from having real influence at the highest level. And like Kane, he really really really wants to be loved. He has bought and gamed Twitter to have as many followers as possible. He seems to be especially motivated to have the gaming community see him as a top member. To do this, he should put in the thousands of hours and then stream, break WRs, and perhaps go to GDQs. Instead he’s paying others and taking credit. He’s buying love with Twitter and he’s buying love with Path of Exile 2.
Unfortunately you can’t buy love. To be loved, you have to be loveable. To be loveable, you have to be vulnerable. You can’t say I’m the greatest in the world and then deny any fault. To be loved, he would need to own up to having cheated and apologize. People would make fun of him, but they would also acknowledge him as human and would see vulnerability that would make him seem more endearing. Unfortunately due to his perhaps somewhat traumatic growing up in macho South Africa, he may be unable to face himself as he is. Instead we get this:
Let’s hope he doesn’t drag everything down with his ego.
Turku kerää Afrikan tähti -lautapelit pois kaupungin päiväkodeista. Syynä päätökseen on vasemmistoliiton varavaltuutetun Paco Diopin peliin kohdistuva aktivismi. Diop on aiemmin ilmoittanut, että irtisanoutui työstään varhaiskasvatuksessa, koska päiväkotiin hankittiin Afrikan tähti -peli. Diop on ilmoittanut arvojensa perustuvan ”ihmisoikeuksiin, antirasismiin, feminismiin ja intersektionaalisuuteen”. Diopin mukaan Afrikan tähti on ”jäävuoren huippu”, jonka alla ”piilevät syvemmät ilmiöt ja rakenteet, jotka ylläpitävät rasismia jokaisessa yhteiskunnan osa-alueessa”.
Henkilökohtaisesti minulle ei ole juuri väliä, mitä lautapelejä päiväkodeissa on saatavilla. Pidän kuitenkin pelien kieltämistä potentiaalisesti regressiivisenä, ellei peli todella ole selkeästi osoitettavissa lapsille sopimattomaksi – esimerkiksi Cards Against Humanitya ei tarvitse, eikä saa, olla tarjolla eskarilaisille. Mikäli pelejä halutaan lähteä kieltämään, olisi hyvä, että kiellon peruste voitaisiin osoittaa tavalla, jonka mielellään selkeä enemmistö vanhemmista voi hyväksyä. Tällöin sen ei tulisi olla jonkin poliittisen ideologian mukainen peruste, vaan puoluerajat ja poliittiset motiivit ylittävä – esimerkiksi pelien sisältämä selkeä rasismi, seksi, väkivalta tai päihteiden glorifiointi. Viimeksi mainituista syistä esimerkiksi GTA-videopeleissä on ikärajoitukset.
Diopin kuvaama arvopohja ja hänen antamansa perustelut Afrikan tähden kieltämiselle ovat melko subjektiiviset. Maailmalla on kuitenkin paljon esimerkkejä, joissa vastaavat sensitiivisyyspohjaiset vaatimukset ovat jakaneet voimakkaasti mielipiteitä ihmisryhmissä, joita vaaditut toimet koskevat. Esimerkiksi Yhdysvaltain latinalaisamerikkalaisille paikallisen intersektionaalisen vasemmiston toimesta tarjottu inklusiivinen termi ”latinx” ei tavoittanut kohderyhmäänsä lainkaan: alle viisi prosenttia latinoista on kyselyissä suhtautunut termiin myönteisesti. Yhden ihmisen kokemus voi olla hyvä syy ottaa jokin käytäntö tarkasteluun, mutta ei vielä riittävä peruste muuttaa käytäntöä, joka koskee satoja tai tuhansia muita ihmisiä.
Diop on ilmaissut, että Afrikan tähti muistuttaa siitä, mitä kolonialismin historia on häneltä vienyt ja sanoo pelin aiheuttavan traumoja ei-valkoisille ja afrikkalaisille. Hänen näkemyksensä on sinällään arvokas ja tulee ottaa huomioon yhden ihmisen kokemuksena. Diop ei kuitenkaan yksin edusta yhteisöä, joka päättää, mikä on Afrikan tähden kaltaisten pelien moraalinen laatu – ei vaikka siitä päättäisivät ainoastaan suomalaiset, joilla on juuret Senegalissa (kuten Diopilla) tai muualla Afrikassa. Osa heistä on vasemmistolaisia, osa oikeistolaisia, suuri osa siitä välistä. Osa heistä on liberaaleja ja osa konservatiiveja. Todennäköisesti heidän mielipiteensä Afrikan tähdestä sisältävät merkittävää hajontaa, joka ei tule huomioiduksi, jos päätöksenteossa sovelletaan ainoastaan Diopin kokemusta pelistä.
Toinen kysymys ovat paikalliset vanhemmat, joiden lapset ovat turkulaisessa päivähoidossa. Oma arvaukseni on, että suurin osa vanhemmista on Afrikan tähden suhteen melko neutraaleja. Peliin on tallentunut vanhanaikainen tapa hahmottaa Afrikkaa. Timantit viedään ulos mantereelta. Kannessa on heimokuvastoa. Toisaalta peli ei pyri syrjimään ketään eikä ole rasistinen tavalla, jossa suoraan kuvattaisiin jokin ihmisryhmä toista paremmaksi. Oma kokemukseni lapsuudesta oli, että pelikokemus pyöri lähes sataprosenttisesti rahojen hallitsemisen sekä noppien, kulkumuotojen, rosvojen ja jalokivien satunnaisuuden ympärillä. Arvaukseni on, etteivät lapset keskimäärin vie pelistä kotiin, poliittisesti tai historiallisesti, paljoa sen enempää kuin Kimblestäkään. Pelasin lapsena paljon myös Eldorado-nimistä Etelä-Amerikan ”Afrikan tähteä”, eikä poliittinen analyysi ollut kummankaan kokemuksen keskiössä.
Olisin yllättynyt, jos keskimääräisen vanhemman vaisto olisi kieltää peli. Voin toki olla väärässä, mutta olisin itse asiassa yllättynyt, jos useampi kuin yksi kymmenestä vanhemmasta haluaisi niin tehdä. Jokin merkitys täytyy olla silläkin, mikä tämän ihmisjoukon näkemys heidän lapsiaan koskevasta asiasta on – viime kädessä apulaispormestarikin kuitenkin toimii demokraattisella mandaatilla. Afrikan tähden kerääminen päiväkodeista yhden intersektionaaliseen feminismiin arvonsa perustavan vasemmistoliiton poliitikon loukkaantumisen perusteella antaa helposti äänestäjille apulaispormestarista ja hänen puolueestaan arjesta vieraantuneen ja kulttuurisotaa sotivan kuvan. Oma puolueeni vihreät on viime vuosina kerryttänyt mainehaittaa samankaltaisella näkyvyydellä. Yhdysvalloissa kulttuurisodan ylilyönnit ovat edesauttaneet demokraattipuolueen luisua kohti aallonpohjaa vaalimenestyksessä.
Äänestäjät kaipaavat päättäjiltä tasapainoista suhdetta latautuneisiin asioihin. Yhtäältä Afrikan tähden mukana kulkee kuvastoa, joka kaipaa historiallista kontekstualisointia. Toisaalta peli on ilmeisen suosittu ja kai ainoa suomalainen lautapeli 1950-luvulta, jota aktiivisesti pelataan. Selvästi lapset pitävät pelistä pelikokemuksen vuoksi. Pelien kerääminen pois tekee lautapelihyllystä siis yhtä peliä tylsemmän. Voisiko asian ratkaista esimerkiksi muistuttamalla henkilökuntaa, että jos Afrikan tähteä pelatessa syntyy keskustelua Afrikasta, voidaan ilmaista, että peli edustaa tiettyä aikaa maailman historiassa ja siitä on onneksi menty eteenpäin?
Jos peli alkaa herättää pahennusta suuressa joukossa vanhempia, siitä kyllä varmasti kuullaan. Esim. Cards Against Humanity päiväkodeissa varmasti herättäisi vanhemmissa nopean vastareaktion ja muutkin kuin yksittäiset intersektionaaliset vasemmistopoliitikot saisivat äänensä kuuluviin. Afrikan tähden kanssa ei ole niin käynyt. Toinen näkökanta on Diopin esiin tuoma pelin edustama ”jäävuoren huippu” – voidaan kysyä mitä muita muutoksia varhaiskasvatukseen tai koululaitokseen pitäisi tehdä, millainen perustelu niille riittää ja tarttuuko kaupunki niihin vastaavalla kärkkäydellä. Siksi 70 vuotta vanhan lautapelin mini-cancelointia tulisi mielestäni esittää, kun on yhdessä todettu pelin todella tuottavan lapsissa kolonialismia tai olevan selkeästi rasistinen.
Petteri Orpon hallituksen aloittaessa 2023 Suomessa vallitsi kohtalaisen laaja konsensus siitä, että valtiontaloutta tulee sopeuttaa kuudella miljardilla yhden hallituskauden aikana ja kaikkiaan yhdeksällä miljardilla. Luvut tuotti viime hallituksen aikainen valtionvarainministeriö ja vihreätkin otti kuuden miljardin sopeutustarpeen vuoden 2024 vaihtoehtobudjettinsa lähtökohdaksi.
Orpon hallitus julkaisi budjettinsa, joka sisälsi neljä miljardia leikkauksia ja kaksi miljardia ”muita” sopeutustoimia, käytännössä uskoa talouskasvuun. Talous ei lähtenyt kasvuun ja alijäämä repesi kolmesta prosentista yli neljään. Leikkauksista vastannut hallitus joutuu ottamaan ensi vuodelle 12 miljardia euroa uutta velkaa ja Suomen valtionvelka on noussut yli 80 prosentin, vaikka sen piti jäädä seitsemäänkymmeneen.
Suomen velkaantuessa kaikki muut Pohjoismaat ovat maksaneet enimmät velkansa pois. Ruotsin, Tanskan ja Norjan velat istuvat 30 ja 40 prosentin välimaastossa ja muiden Pohjoismaiden BKT:t ovat repineet Suomeen kaulan, keskimäärin lähes 50 %, joka todennäköisesti näkyy jo korkeampana elintasona. Suomi on yksin matkalla kohti Euroopan velkaantuneempien talouksien lukuja ja korkeita lainanhoitokuluja. Varoittavat esimerkit USA ja Italia, jotka antoivat velkojensa paisua, joutuvat käyttämään lähes 10 % budjeteistaan pelkkiin korkoihin, mikä Suomessa tarkoittaisi, että joka vuosi pitäisi ottaa koko 2023 kestävyysvajeen kokoinen laina pelkkien korkojen maksuun. Suomi on toki näistä luvuista yhä kaukana.
Vihreät on Sofia Virran johdolla viestinyt erityisen vahvasti, ettei leikkaisi lapsilta, nuorilta tai köyhiltä. Sosiaalihuollon leikkaukset pystyisi Virran mukaan kattamaan korottamalla kaivosveroa. Sanotaan, että niin olisi tehty. Budjetti olisi edelleen 12 miljardia euroa alijäämäinen ja kolmen prosentin ”tarkkailuluokka”-rajaankin olisi matkaa neljä miljardia. Vihreät ei vaihtoehtobudjeteissaan ole onnistunut kertomaan, mitä taloudelle pitäisi siinä maailmassa, jossa kestävyysvaje katetaan, tehdä.
Vuoden 2024 budjetissaan Vihreät leikkasi miljardin, nosti veroja kahdella miljardilla ja jätti kolme miljardia talouskasvun hoidettavaksi. Tänä vuonna uusia veroja olisi tullut vajaa kaksi miljardia ja leikkauksia alle miljardi. Uutta rahaa luvattiin kahden ja puolen miljardin edestä lukemattomiin eri kohteisiin. Enemmistö suomalaisista kuitenkin äänesti viime vuonna valtaan hallituksen, jonka toivottiin sopeuttavan taloutta. Kokoomus ainakin tekee, mitä siltä odotettiin ja mitä se lupasi. Monen mielestä sen tapa toimia on brutaali. Orpon leikkauspolitiikan uskottava arvostelu edellyttäisi juuri rehellisiä vaihtoehtobudjetteja, jotka realistisesti kertoisivat, mistä sitten leikataan ja miten paljon.
Vihreät ei ole tässä onnistunut tavalla, joka tyydyttäisi liberaalia äänestäjää, joka haluaisi äänestää vihreitä, mutta välittää Suomen taloudellisesta kantokyvystä. Minä haluan, että Suomen taloutta hoidetaan samalla tavalla kuin muidenkin Pohjoismaiden ja että elintaso täällä säilyy kilpailukykyisenä niiden kanssa. En halua, että talousennusteita tehdään toiveajattelun varaan. Jos sopeutustarve on kuusi miljardia, haluan, että taloutta todella sopeutetaan kuudella miljardilla, eikä potkita tölkkiä tietä pitkin niin, että seuraava hallitus on vielä vaikeammassa paikassa.
Nykyinen vasemmistolainen populismi leikkauspolitiikassa alleviivaa vihreiden asemaa 7-8 prosentin kannatuksen puolueena, jota on vaikea erottaa vasemmistoliitosta. Puolueessa on varmasti eriäviä äänenpainoja. Niitä pitäisi olla paljon enemmän ja niiden pitäisi kuulua paljon kauemmas. Perussuomalaiset Suomen hallituksessa ei ole optimaalinen tilanne ainakaan itselleni. Teemu Keskisarjan ja muiden persujen 612-osallistumiset ovat puolueelle häpeäksi. Kannatan EU:n maksimi-integraatiota ja haluan nähdä vallassa mieluummin ylipäteviä teknokraatteja kuin viitasaarelaisia sahureita. Silti on pakko todeta, että Riikka Purra on osoittanut velkaantumisen hillitsemisessä vastuuntuntoa ja toimintakykyä tavalla, jota en ole vasemmalla laidalla nähnyt.
Nykytilanteessa minä en toivo, että Suomen hallitus kaatuu. Suomessa tulee olla jokin toimintakykyinen hallitus, joka sopeuttaa taloutta valtionvarainministeriön arvion mukaisesti. Kieltäytymällä esittämästä uskottavia leikkauslistoja vihreät eivät tällä hetkellä osoita vaadittavaa kyvykkyyttä tehtävään tarttumiseen. Toivon, että tilanne muuttuu. Ja pyrin tietysti omalla viestinnälläni aktiivisesti vaikuttamaan tilanteeseen. Seuraava hallitus voi hyvin olla sinipuna, jossa vihreillä on salkkuja. Sopeutustarve jatkuu silläkin kaudella. Nyt on korkea aika alkaa katsella haastavaa tilannetta realistisesti.
Tätä lukiessa voi herätä kysymys miksi sitten olen ehdolla vihreissä. Mikä minut erottaa kokoomuslaisista? Vastaus on, ettei minua erota kokoomuksen liberaalisiivestä juuri mikään. Eikä sinisistä demareista. Eikä monista RKP:laisista (paitsi huonompi ruotsi). Olen ehdolla vihreissä, koska haluan palauttaa puolueen laajaksi yleispuolueeksi, jolla on vankka jalansija poliittisen nelikentän oikeistoliberaalissa neljänneksessä, jonka lähes kaikki puolueet ovat hylänneet. Kokoomuksen lähentyminen perussuomalaisten kanssa ja SDP:n ryntäys vasemmalle Marinin aikana ovat tehneet puolueista vähemmän houkuttelevia kaltaisilleni markkinamyönteisille globalisteille. Ja olen luonut juureni vihreisiin vuosia sitten. Haluan nähdä, onko puolue muuntautumiskykyinen.
Donald Trump is on track to win the popular vote and enter the White House more popular than he has ever been. The voting public on the whole has decided that it cares mainly about kitchen-table economics, a tight border, and getting rid of sanctimonious and fake elites. It has indicated it does not care so much about whether the president attempts to overturn elections, is a compulsive bullshitter, or has been accused of sexual assault by several women.
There is another side to Trump: when he doesn’t feel threatened, he can sound congenial and sometimes funny. I listened to Trump’s entire 3 hour appearance on Joe Rogan’s podcast two weeks prior to the election and observed the same as when I listened to him on the All-In podcast last summer: if you forget January 6, his lies, and the sexual misconduct, he sounds like a somewhat charismatic rambling grandpa. Given his supporters mostly don’t care about, or believe in, these flaws, they get to imbibe his charisma 100% of the time they see him. People on the left were not offered anything similar.
2. Kamala Harris: Failed Influencer
Kamala Harris was invited to be on Rogan as well: his hope was to have a loose, long-form conversation with her as a regular person. Harris’s staff declined to do the interview in Rogan’s studio (where Trump, JD Vance, and Elon Musk all spent hours just before the election) and instead asked he fly to Harris and interview her for a set 45 minutes. He declined. Her voters did not get to see how she’s like in a relaxed setting. Her public appearances felt scripted and defensive.
It would probably have been wise for her to break with Biden and explain her many policy U-turns. But what I ultimately think killed her campaign is that this is the Youtube/TikTok era and she failed as an influencer. Her content was not interesting and she did not forge authentic connections with her audience. Trump meanwhile managed to be, at the very least, like Sam Harris put it, authentically a terrible human being.
Harris ran into the same brick wall as Hillary Clinton. Stilted performance no longer gets you into the White House, unless the incumbent is presiding over a crisis. My guess is the Democrats who emerge from Harris’s dust are likely to be authentic-feeling influencer types. It’s not like Trump couldn’t have been beaten by this kind of a candidate this time. Trump had and has a low approval rating, and there’s plenty about him not to like to a broad electorate.
To be clear, I have not seen data supporting what I wrote above about Harris. The ”failed influencer” hypothesis is my hunch as a casual observer/psychologist. What does the data say?
3. What American voters want
Broadly speaking voters seem to have wanted a better economy for them (not the elites) and tight border policies. They also were in opposition to the repeal of Roe v. Wade. Abortion and immigration roughly cancelled out, which left a large Trump advantage in terms of the economy. Biden/Harris were blamed for inflation and Trump rode a wave of 2019 nostalgia into the White House.
4. What will happen now?
For better of for worse, the US will now experience the full force of what Trump, JD Vance, Elon Musk, RFK Jr., and a mix of David Sacks/Peter Thiel and Stephen Miller/Corey Lewandowski -types would like to do with the country. It remains to be seen to what extent Elon Musk owns Trump for his $120+M investment into his candidacy. He is likely to have a lot of say in tech, business, and efficiency matters, and we know he cares a lot about illegal immigration as well as the culture war. Musk put the case for Trump like this: 1) Democrats want to give amnesty to hundreds of thousands of swing state illegal immigrants, and 2) the immigrants would then be obliged to vote for the Democrats, winning them every election. This seemed somewhat paranoid already before the election. The Latino vote then took another step closer to being evenly split between the parties, as exit polls put it at 52-46, which further undermines the theory.
Domestically, we know thus far there are likely to be mass deportations, red tape cutting, and RFK-lead health policies. Abroad, Ukraine is a big unknown, as is Israel. As much as Trump would perhaps like to end the Ukraine war immediately, I wonder if he can. It has seemed just grinding out the war would eventually end with Russia annexing Ukraine, and I wonder if they will settle for anything less. Countries that share a border with Russia (like the one I live in, Finland) are understandably nervous. The EU will do what it can to boost defences. But without the US, we would be diminished and the Baltic countries will now carry a lot of risk.
A strong, unified core to European NATO might help. The German government broke up hours after Trump’s election, perhaps in part due to tariff anxiety, and we’ve yet to see what emerges there next. Compared to Ukraine/Russia, with Israel Trump has more say. However Trump is also more likely to escalate with Iran. Influence and escalation may cancel out and the war in Middle East may stay its course.
All in all, these are interesting times. I would have voted for Kamala, as I would have voted for Clinton, and for Biden. However, this time Trump’s victory did not feel like much of a shock, and I felt adaptation to the new reality happened quickly. The US has been very clear about what they want to try out and I don’t see what anyone can do about it.
Pic credits: Politico, Silver Bulletin, South Park
”Syyskuussa 2017 vihreiden kannatus oli 17,8 % ja näytti mahdolliselta että se ohittaa kokoomuksen ja nousee Suomen suurimmaksi puolueeksi. Touko Aalto oli valittu puheenjohtajaksi kesällä ja hän näytti mahdolliselta seuraavalta pääministeriltä. Samoihin aikoihin lounastin suomalaisen pörssiyhtiön keskijohdossa työskentelevän sukulaiseni kanssa, joka aikoi asettua ehdolle eduskuntavaaleissa vihreiden listoilla. Kannustin häntä toteuttamaan aikeensa ja fiilistelin, että 1) poliittiseen keskustaan kuuluvat, 2) elinkeinoelämämyönteiset, 3) liberaalit 4) miehet ovat juuri mitä vihreät tarvitsee laajentaakseen liittoumaa, lohkoakseen kokoomukselta ääniä ja aikuistuakseen pääministeripuolueeksi.”
Vihreät kuitenkin pudotti pallon ja seitsemän vuotta myöhemmin kannatus pönkii samoissa vaatimattomissa luvuissa kuin 2000-luvun alussa. Vihreät on keskittynyt kiillottamaan poliittisen nelikentän vasenta alanurkkaa vasemmistoliiton kanssa, jossa ne sijaitsevat eräänlaisessa syleilyssä:
2023 eduskuntavaalit, Yle
Minulla ei ole vastaavaa nelikenttäkuvaa 2010-luvulta, mutta kuvittelen tuolloin kokoomuksen puisto-osastoksi arvostellun vihreiden kattaneen isomman palan nelikentän oikeaa puoliskoa. Mainitussa kirjoituksessani arvioin, että
”… ovi on käynyt vain yhteen suuntaan ja siitä ovat astuneet ulos 1) poliittiseen keskustaan kuuluvat, 2) elinkeinoelämämyönteiset, 3) liberaalit 4) miehet. Jos vihreät haluaa vielä joskus uusia lähes onnistuneen nousunsa Suomen suurpuolueiden joukkoon, sen pitää saada houkuteltua nämä ihmiset takaisin.”
Kannatuksen kasvulle olisi siis tilaa kokoomusta äänestävien koulutettujen liberaalien ja sentristien joukossa. Nämä ihmiset haluavat osaamisella vakuuttavan ja Euroopan hankalammassa turvallisuustilanteessa luottamusta herättävän vaihtoehdon. I should know, olen tässä porukassa itsekin. Joku voi muistella, kuinka vihreitä aiemmin haukuttiin korkeakoulutettujen kaupunkilaisten puolueeksi. Nyt näiden ihmisten äänet ovat vihreiden märkä uni.
Vihreiden sisällä aiheesta on käyty ajoittain keskustelua. Osmo Soininvaara kirjoitti viime eduskuntavaalien jälkeen:
”Jos vihreät eivät täytä urbaanin, liberaalin ja poliittiseen keskustaan kuuluvan puolueen paikkaa, joku toinen tekee sen.”
Soininvaara muisteli myös, kuinka Maria Ohisalo houkutteli ajatuspaja Liberan johtajan Heikki Pursiaisen ehdolle vihreisiin, mutta valintakokous torppasi tämän ehdokkuuden. Soininvaara kuvaa kirjoituksessaan vihreiden kannatuksen valuneen viime eduskuntavaaleissa erityisesti SDP:lle, mutta myös kokoomukselle. Nelikenttää katsoessa huomaakin, että hieman konservatiivisemmilla linjauksilla vihreät kilpailisi välittömästi SDP:n kanssa (kuvassa punaisella):
Kasvuvaraa on siis sekä oikealle että ylöspäin. Vihreiden sisällä olisikin aiheellista alkaa kehittää sietokykyä vasemmistoliberaalien ajatusten lisäksi oikeistoliberaaleille ja sentristisille ajatuksille. Soininvaaraa mukaellen, poliittisessa keskustassa on tällä hetkellä tilavat markkinat järkevälle korkeakoulutettujen ihmisten talous-, turvallisuus-, energia- ja ilmastopuolueelle.
Henkilökohtaisesti minä haluaisin nähdä vihreät, joka
1. Priorisoi tieteen, teknologian ja innovaation
Tämä tarkoittaa vihreille kunnianpalautusta korkeakoulutettujen osaajien puolueena ja koulutusreformia, jossa erityisesti STEM-aineiden (luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka) osaamista aletaan vahvistaa, kuten tehtiin ennen Suomen vuoden 2006 jälkeen alkanutta PISA-luisua.
2. Syventää EU:n integraatiota ja ajaa voimakasta transatlanttista NATO-yhteistyötä
Yhdysvallat on nykyisessä epävakaassa turvallisuustilanteessa Suomen tärkein kumppani ja yhtenäistyvä EU vahvistaa Suomen kättä neuvottelutilanteissa. Englanninkielen asemaa tulisi entisestään vahvistaa Suomessa.
3. Tarjoaa ilmastonmuutoksen torjunnassa markkinapohjaisia vihreitä ratkaisuja, jotka vetoavat korkeakoulutettuihin miehiin
Esimerkiksi Bill Gates on luonnostellut onnistuneesti millaisia suuntaviivoja ratkaisukeskeinen ja teknologiaan nojaava vihreä politiikka voisi ottaa.
4. Ei tuomitse liberaalista oikeistosta ja poliittisesta keskustasta maailmaa katsovien äänestäjien tarpeisiin vastaavaa maahanmuuttopolitiikkaa
Maahanmuuttopolitiikan tulisi pääministeripuolueen paikkaa havitellessa luoda kuva vastuullisuudesta. Keskeisenä fokuksena tulisi olla ulkomaisten huippuosaajien houkuttelu lähes hinnalla millä hyvänsä. Humanitaarisen maahanmuuton saralla Eurooppa pakittaa tällä hetkellä 2000-luvun alun idealismista ja Suomi tulee hyvin mahdollisesti päätymään samankaltaisiin linjauksiin kuin Ruotsi ja Tanska, joissa keskusta-vasemmistopuolueetkin toivovat tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Muutokseen voi alkaa jo totuttautua ja antaa puolueen sisäisen mielipiteiden kirjon laajeta.
5. Universalistinen suhtautuminen ihmisoikeuksiin identiteettipolitiikan sijaan
Identitäärinen, sortonarratiiveja korostava ihmisoikeuskeskustelu on viime vuosina aiheuttanut vihreille, ansaitusti tai ansaitsematta, jonkin verran mainehaittaa. Tällaisen näkökulman alle hautautuu helposti, että viimeisen sadan vuoden aikana ihmisoikeudet ovat liberaaleissa demokratioissa parantuneet suurin harppauksin ja vähemmistöjen asema on nyt parempi kuin koskaan. Tarinankerronnan fokuksen tulisi siirtyä sorrosta vielä tulevaisuudessa kiiltäviin positiivisiin saavutuksiin.
Aion kantaa oman korteni kekoon ja asetun ehdolle kuntavaaleissa 2025 vihreiden listalla. Jos haluat jutella politiikkaan tai vaaleihin liittyvistä asioista, minut tavoittaa osoitteesta polaht@utu.fi
Ristiinjulkaistu Turun yliopiston INVEST-lippulaivan blogissa.
Eräällä illallisella vajaa kaksi vuotta sitten esitin arvion, että ”woke” saavutti kliimaksin, eli ”peakkasi”, kun Elon Musk osti Twitterin. Aiheesta on tehty viime aikoina tutkivaa journalismia ja näyttää siltä, että olin arvioni suhteen jopa konservatiivinen. Wokella tarkoitan kriittistä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja käytän termiä sen lyhyyden vuoksi, neutraaliksi tarkoitettuna. Siihen liittyvät asenteet määrittelen omassa tutkimuksessani
1. Ihmisten havaitsemiseksi ensi sijassa identiteettiryhmien jäseninä, joille ryhmien väliset valtasuhteet määrittävät positioita sortajina tai sorrettuina, sekä
2. Pyrkimyksiksi määritellä kuinka ihmisten tulisi puhua tai käyttäytyä näiden ryhmäjäsenyyksien perusteella
The Economist -lehdessä esiteltiin 21.9.2024 ilmausten esiintyvyyteen perustuvaa näyttöä neljältä alueelta: mediassa, yliopistoilla, liike-elämässä sekä julkisessa keskustelussa. Yleisesti ottaen wokeina pidettyjen fraasien käyttö näyttää olleen yleisimmillään n. vuonna 2021. Poikkeuksina voi mainita 1) liike-elämän, jonne woke saapui ja josta se poistui myöhässä, 2) yliopistot, joiden tulevaisuus on yhä epäselvä, sekä mahdollisesti 3) Suomen, joka perinteisesti ottaa amerikkalaiset vaikutteet vastaan, kun siellä jo katsellaan muualle.
Oma tutkimukseni on määrittänyt kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ideoiden esiintyvyyttä kotimaassa. Testasin kahdessa tutkimuksessani mittaria näiden asenteiden kartoittamiseen. Mittari osoittautui psykometrisesti validiksi ja osoitti, että woke-asenteiden kannatus oli melko yleistä naisilla (n. kolme viidestä suhtautui positiivisesti) ja melko harvinaista miehillä (n. kuusi seitsemästä suhtautui negatiivisesti).
Tutkimus osoitti myös, että naiset, jotka pitivät itseään (hyvää tarkoittaen) wokeina, keskimäärin sanoivat kannattavansa laajaa kirjoa woke-asenteita ihonvärien korostamisesta kulttuurisen omimisen ja mikroaggressioiden vastustamiseen. Sen sijaan itseään wokeina pitävät miehet eivät keskimäärin kannattaneet juuri mitään näistä asenteista. Tämä sukupuoliero ideoiden kannattamisessa selittänee osin sitä, miksi julkisessa keskustelussa ihmisten on ollut haastavaa löytää yhteinen sävel siinä, onko wokea olemassa ja mitä se on. Wokea vastustaneet ihmiset vastustivat tutkimuksen asenteita sukupuoleen katsomatta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös tutkittavien konservatiivisuutta ja liberaalisuutta. Sen aineisto tuottaa tietoa Suomessakin laajasti uutisoiduista eroista nuorten miesten ja naisten keskinäisestä eriytymisestä tällä akselilla. Ainakin omassa aineistossani erityisesti esiin nousi nuorten naisten voimakas liberaalius suhteessa koko muuhun aineistoon, kun taas nuoret miehet muistuttivat enemmän miehiä ylipäänsä. Sukupuolierot näkyivät silti selkeinä. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin, mahdollisesti tieteellisen julkaisun muodossa.
Tein tutkimukseni vuonna 2022 ja niiden antama kuva yliopistopopulaatioista saattaa jo nyt kaivata päivitystä. Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa wokeen liittyvien sensuuritapauksien määrä on viime vuosina ollut laskussa. Intersektionaalisuuden, valkoisuuden ja sorron kaltaisten käsitteiden esiintyminen kurssitarjonnassa on pysynyt suurin piirtein vakiona. On mahdollista, että nämä ideat tuottanut akateeminen maailma pitää niistä muita pidempään kiinni. Laajemmasta kulttuurista ne näyttävät kuitenkin olevan väistymässä.
Valkoinen etuoikeus -termin esiintyminen on New York Times -lehdessä pudonnut kolmessa vuodessa yhteen kuudesosaan vuodesta 2020. Demokraattipuolue on havainnut woke-näkemysten johtavan vaalitappioihin ja työntänyt ideat marginaaliin – Kamala Harriskin kuoppasi valintapuheessaan aiemmin suosimansa intersektionaalisen kielen ja puhui amerikkalaisuuden etuoikeudesta. Keskeisenä takaiskuna yhdysvaltalaisyliopistojen ”diversity, equity, and inclusion” -byrokratialle Yhdysvaltain korkein oikeus kielsi viime vuonna etnisyyteen perustuvat valintamenettelyt yliopistoissa. Useat yliopistot karsivat nyt DEI-osastojaan, ennen kuin ne ehtivät edes rantautua kunnolla Suomeen.
Sortoa korostava identiteettipolitiikka näyttää siis olevan laskeva trendi vasemmistossa. Oikeistossa woke-kritiikki sen sijaan on edelleen voimissaan. Oma tutkimuksenikin päätyi, naamakuvalla ja sitaatilla koristeltuna, Fox-kanavalle, joka esitteli tutkimusta uutisissaan ja keskusteluohjelmissaan. Miljoonien seuraajien Youtube-tilit tekivät siitä videoita. Lopulta jopa New York Times kirjoitti tutkimuksesta. Huomion tasaannuttua sen altmetric-luku, indeksi, joka mittaa tutkimuksen medianäkyvyyttä, oli noussut yli 1100:n. Se on artikkelin julkaisseen journalin historian korkein luku ja hätyytellee myös Turun yliopiston kaikkien aikojen ennätystä.
Koska woke kulttuurisena ilmiönä on nyt kuitenkin laskusuunnassa, jään seuraamaan, kuinka paljon mittaria jatkossa käytetään. Pyyntöjä saada kääntää se ja käyttää sitä eri maissa on tullut melko paljon, joten on mahdollista, että mittarista kuullaan vielä.
Kirjani Onko mindfulnessista mihinkään? ilmestyi tällä viikolla ja käsittelee mindfulnessia kriittisestä ja henkilökohtaisesta näkökulmasta. Kirjassa on karkeasti ottaen viisi pääteemaa:
1) meditaatioharjoituksen eri muotojen esittely, 2) mindfulnessin määrittely ja vaikuttavuuden arviointi 3) mindfulnessin hyvien ja huonojen ideoiden vertailu, 4) yksinkertainen opastus mindfulness-harjoittamiseen ja 5) somen ja älypuhelimien kritiikki.
Esittelen nämä teemat lyhyesti tässä kirjoituksessa. Saatan lisätä kirjoitukseen myöhemmin Q&A-osion.
Kirjan alussa on lyhyt elämäkerrallinen osuus, jossa kuvaan syitä, joista ihmiset päätyvät harrastamaan meditaatiota ja kerron, minkälainen kärsimys ajoi minut meditoimaan: pääasiassa ahdistus ja pelot, mutta myös oman identiteetin kanssa työskentely. Oma matkani meditaatioharjoituksen läpi on kestänyt yli kaksikymmentä vuotta ja kattanut vuosien aikana ainakin zeniä, kliinisen psykologian mentalisaatioharjoituksia, MBSR ja MBCT -tyyppisiä sekulaareja harjoituksia, theravadaa (vipassana) ja tiibetinbuddhalaisuutta (dzogchen). Samanaikaisesti olen koko matkan ajan arvioinut mindfulnessia ja meditaatiota kriittisesti tieteellisen näkökulman kautta.
Elämäkerrallisen osuuden jälkeen kirjassa määritellään mitä mindfulness on: huomion itsesäätelyä uteliaalla ja avoimella tavalla. Tämän jälkeen käydään läpi mindfulnessin hyötyjä puoltava ja vastustava tutkimusnäyttö. Kirjassa kiinnitetään erityishuomiota psykologian toistettavuuskriisiin ja sen tuloksia paisuttavaan ja vääristävään vaikutukseen. Toistettavuuskriisin myötä mindfulnessin terveyshyödyt ovat tutkimuksen valossa ohuemmat, kuin mitä tutkijoita ja varsinkin mindfulness-kouluttajia kuuntelemalla olisi voinut jokunen vuosi sitten ajatella. Toisaalta tutkimus perustuu enimmäkseen lyhyisiin mindfulness-kursseihin, eivätkä pitemmän aikavälin, tuhansia tunteja kattavat, harjoitusmäärät näy mindfulnessin vaikuttavuuden efektikoossa.
Kirjassaarvioidaan hyviä ja huonoja ideoita.Puolustan kirjassa ideoiden meritokratiaa. Käsitykseni on, että hyvät ideat nousevat mistä nousevat, eikä ne tuottaneilla kulttuureilla, ihmisillä, tai muilla kontekstuaalisilla ominaisuuksilla ole tulevaisuuden kannalta sen enempää väliä kuin Faradayn kansallisuudella oli fysiikan etenemiselle. Väliä on itse idealla. Nostan kirjassa esiin hyvinä ideoina mm. meditaation keksimisen, sen irroittamisen buddhalaisuudesta ja meditaation tuomisen kaikkeen inhimilliseen elämään, vaikka meditoiva ihminen olisi keskellä kiivasta ja tunteikasta keskustelua sen sijaan että istuisi silmät kiinni lootusasennossa. Arvostelen kirjassa mindfulnessin mukana kulkeneita kulttuurisia ideoita kuten Buddhan täydellisyyttä, tai edes tarpeellisuutta, sekä mindfulness-tutkijoiden halua saada mindfulness näyttämään hyvältä tutkimustuloksia esitellessä.
Puollan kirjassa raakaa ja minimalistista mindfulness-harjoitusta. Harjoitus tarkoittaa huomion pitämistä viidessä aistissa ja mielessä, koko ajan. Se on yksinkertaisesti mindfulnessin jatkuvaa ylläpitämistä elämässä ilman teorioita tai rituaaleja. Tällaista harjoitusta täydentää päivittäinen rauhallisissa oloissa tehty muodollinen harjoitus. Raa’an harjoituksen vastakohdaksi miellän meditaatioharjoituksen, jossa keskeinen huomion (ja usein halun) kohde on buddhalainen elämäntapa tai oman meditaatioharjoituksen jatkuva älyllinen analyysi. Elämäntapa ja analyysi ovat ok, jos ihmisen huomion ylivoimainen pääkohde on läsnäolon ylläpitäminen. Itse lähinnä meditoin, enkä arjessa juuri mieti meditaatioon liittyviä älyllisiä asioita. Näkemykseni on, että yli 90% (ehkä yli 99%) ”dharmasta” on kulttuurista painolastia, jota kuljetamme meditaation mukana dogmaattisista syistä, ehkäpä rakastuneina uskonnon tuomiin merkityksellisyyden kokemuksiin, eksistentiaaliseen helpotukseen tai sosiaaliseen yhteisöön. Itse kuljetan raa’an harjoituksen mukana ainoastaan halun ja vastustuksen huomaamista ja mentalisaatiota, eli vuorovaikutuskumppanin mielen epäsuoraa havainnointia.
Kirja ottaa konservatiivisen position älypuhelimiin ja someen. Uskon älypuhelimien ja ehkä somenkin olevan lopulta hyödyllisiä ihmiskunnalle, mutta että nykyisessä huomiotalouden tilanteessa ne tuottavat suurimmalle osalle ihmisistä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tällä hetkellä tanssimme mainostajien ja teknologiafirmojen pillin mukaan ja jahtaamme fiksejä, jotka eivät vastaa tarpeisiimme. Älypuhelin ja ehkä somekin olisivat toteutettavissa myös tavalla, joka sopisi yhteen evolutiivisten tarpeidemme kanssa. Sitä odotellessa hyödymme suuresta määrästä mindfulnessia ja digihälyn rajaamisesta. Itse en toistaiseksi käytä niin somea kuin älypuhelimiakaan, sillä minulla on näin nelisen tuntia päivässä enemmän aikaa keskittyä itselleni arvokkaisiin asioihin.
Kirjan julkkareissa käytiin paneelikeskustelu kirjan aiheista. Sen voi kuunnella täällä: Spotify ja Youtube.
Preface by Oskari: I gave an interview to John Barry at Male Psychology magazine. I thought the questions were interesting and covered many topics I haven’t written much about recently so I asked for John’s permission to cross post.
Dr Oskari Lahtinen is a psychologist and Senior Researcher at the INVEST Research Flagship Centre in the University of Turku, which is one of the top universities in Finland. He is an early-years researcher, and specialises in designing and evaluating apps that teach mindfulness and similar skills.
However it’s the other branch of his work that caught my attention recently – social justice attitudes. His recent study of the attitudes of around 5000 adults to social justice (commonly known as ‘woke’) ideas found that – spoiler alert – 85% of men reject them. This result is at odds with how loud the voice of social justice is in the media, so I was very interested to find out more about this study from Dr Lahtinen, who very kindly made time for this while on paternity leave.
John Barry (JB): Congratulations on the birth of your child. Is it a boy or girl? Is it your first one?
Oskari Lahtinen(OL): Thank you, it actually happened a while ago already. Finland is very generous with parental leave for both mothers and fathers, and also generous on when you can take your leave.
JB: My son was born shortly before the UK covid lockdowns started. Although the lockdowns were a nightmare in many ways, I was really glad to be able to spend a lot of time with him in his early years. What is your experience of being a new dad?
OL: I’ve loved it. First days of parental leave felt like a 1.5x improvement on my quality of life coming from ten back-to-back years of university work.
JB: We get two weeks paternity leave in the UK. How much do you get in Finland?
OL: We get a lot. The minimum in the new model amounts to something like 4 months. There are additional months the parents can transfer to the parent who wants to do a longer leave.
JB: Do you have any advice for new dads?
OL: I’m partial to using mindfulness in daily life so I’d say it’s useful to develop the ability to be present with the child when you need to be. It’s not worth as much to say ”be present”, more I’d say take time to develop a background level of mindfulness by meditation practice. It’s easier to lift heavy weights if you took the time to train at the gym and it’s easier to be present if you put in your hours of meditation. I find it makes connecting with your loved ones easier, as well as managing emotions that arise when you’re repeatedly woken up in the middle of the night for instance.
JB: With the lack of sleep etc, inevitably things can get stressful. When you get stressed, how do you unwind? Do you use your Tita mindfulness app?
OL: I’ve been practicing meditation for a long time. The app is to help beginners learn mindfulness and I don’t really use it myself, although I’ve done so much testing on it, that it has amounted to using it like I would another app at times. Things can get stressful. I have found though that mindfulness helps a lot. I often feel quite frustrated if I have to get up at the beginning of deep sleep, but have noticed I get calmer and calmer after the initial frustration, even if I don’t get the sleep. Apparently negative emotions and my own (very mild) suffering act as ”mindfulness bells”. When I notice I am suffering I almost automatically start paying attention to my breath and being mindful of the experience. Then I relax and don’t mind so much if I don’t get what I want (sleep). Some situations definitely test the parent’s patience, but I’ve been pleasantly surprised how much help meditation has been.
“Mindfulness may have an image problem, which is unfortunate for men, since it’s a cognitive skill that helps you regulate yourself better and have better outcomes in all kinds of life and work situations.”
JB: Men don’t tend to seek talking therapies as much as women do. Have you found a sex difference in uptake of mental health apps, or sex differences in outcomes from using these apps?
OL: Yes, there was a 5:1 (female:male) ratio in who volunteered to use the Tita app. Mindfulness may have an image problem, which is unfortunate for men, since it’s a cognitive skill that helps you regulate yourself better and have better outcomes in all kinds of life and work situations. It really has nothing to do with your sex. Perhaps mindfulness’s brand has been tainted by association with yoga and new age ideas, though, again – I like yoga as well and find it useful for maintaining good health. And I’m very critical of many non-evidence based new age practices.
JB: Do you think there are any downsides of over-reliance on apps and chatbots for therapy rather than seeing a person? I am a clinical hypnotherapist, but take the pragmatic view that if men can’t find a (human) therapist who they feel comfortable talking to (e.g. not feel judged about patriarchy or white privilege or other CSJA views), then therapists can’t complain if men turn to AI.
OL: Yes I do. I think one function of therapy is to offer some kind of ”healing” relating to what in psychology have been called attachment relations. I think these relationships are imbued with all kinds of qualities that can’t be expressed in text: nonverbal expressions, intonations, possibly touch, and even smells and the totality of the visual experience and reciprocal interaction of being in the same room. Chatbots can probably replace some percentage of what takes place in face to face therapy, but what is the percentage – 20%, 40%? I don’t think it’s much above 50% at least.
Regarding the second part of your question about strongly ideological therapists, I don’t think that situation is currently very bad in Finland – that is I don’t think our overall therapist population is radicalized in that sense.
JB: You have researched school and university students and the stress they experience. It is very popular these days to say that smartphones are to blame for a lot of their mental health issues. Do you think this suggestion is true? Phones can be good after all, and have apps for educational purposes, mindfulness etc. Does the situation vary by country, perhaps?
OL: I follow our downward slide in the PISA results somewhat closely. Finland was the top country in 2006 and has slid way down since then. Our top 25% in math for instance now scores lower than the average student in 2006. This slide has largely coincided with the arrival and dissemination of smart phones. When I use one, I waste hours per day on stuff that takes me away from my important goals. I don’t know exactly what is causation and correlation in this one, but have solved the problem by swapping the smart phone for a 19 euro Nokia that only takes calls and sends texts. I’ve had it for 2+ years and have not looked back. I find the laptop and a wifi pad (if you need one) are more than enough internet. I don’t use social media at all, unless I absolutely have to. PISA results are not the same as mental health, but both have worsened in the same time span. I do think the new phones offer useful benefits and they would be great tools if they were not designed to prey on the worse parts of human nature and get everyone addicted. But that’s what they (i.e. social media, Youtube, TikTok, etc.) do at the moment and we have to adjust accordingly.
JB: It’s been suggested that critical social justice attitudes (CSJA), campaigns and regulations can cause a lot of stress. Do you think this might be true? Do you know of any research into this issue? In Perspectives in Male Psychology we speculated that gender quotas in employment might cause stress to men.
OL: Again, things are probably better in Finland than they are on let’s say American campuses. If you are a moderate or even a centre-right academic working in the American Ivy League and your job applications go through DEI vetting and you’re required to present your own antiracism action plans, judged through the lens of a particular ideology, I’m sure that can be stressful. After publishing the CSJA study I don’t know for instance whether I’m still employable by some top universities with the worst FIRE rankings for instance. If I was competing for those jobs, I would find it stressful. Overall though, I would discourage a victim mentality and just focusing on working around obstacles and directing energy in changing the world for the better. Mindfulness is good for stress too, as is family life, doing sports, the outdoors, etc.
JB: Your new research has received a lot of interest. Can you say why you did it and what you found? I am very interested in the sex differences in support for CSJA attitudes, and also the mental health findings.
OL: There was a lot of talk about ”woke” in Finland in 2020-2021 but no data on how much of it there was and where in the society we could find it. I wanted to operationalize it and measure it. I did one study at my university where I found out that yes, there was ”wokeness” at the university, but it manifested more in certain fields (social sciences for instance) and was definitely more of a female than male phenomenon.
“Evolutionarily speaking, most women are attracted to masculinity and most men to femininity. Therefore moderate masculinity for men and moderate femininity for women are probably qualities that help you to have better close relationships with the opposite sex.”
JB: My research last year found that negative attitudes to masculinity are correlated with worse mental wellbeing. Do you think CSJA attitudes cause mental health issues, or that people with mental health issues are attracted to CSJA attitudes? Or is the relationship more complex than either of those characterisations?
OL: I’m fully open to the causation being either way, both ways, or that both are caused by a third variable. I would guess the causation goes both ways. Mental health problems correlate with having leftist views overall and even people on the left who don’t have much CSJA report worse mental health than people on the right in my data. I haven’t seen your research but I do find it a plausible proposition that viewing masculinity negatively would correlate with worse mental wellbeing. For my own wellbeing, I have found that basic evolutionary tendencies seem to be tightly connected to my wellbeing and I ignore them at my peril. This means sleep, proper nutrition, moving a lot, and taking care of close relationships and my family. Evolutionarily speaking, most women are attracted to masculinity and most men to femininity. Therefore moderate masculinity for men and moderate femininity for women are probably qualities that help you to have better close relationships with the opposite sex. Both can go overboard and you can have toxic masculinity and toxic femininity. I think a critical attitude towards those is probably adaptive. But disliking masculinity in itself will make for a hard life, as 50-80% of our tendencies come from genes and in males those genes heavily direct towards behaviors and preferences that are deemed masculine.
JB: The findings of your paper was based on a sample recruited from universities and readers of Helsingin Sanomat, which is Finland’s largest circulation newspaper. Do you think this had an impact on your findings?
OL: Probably and I discussed it as a limitation in the paper. The paper’s readership is likely to be better educated than rest of the population, as would be for the readership of the New York Times for instance. However, education was not a big factor in the results. The study findings were basically the same in all educational classes. It still might skew the results a little bit, as even the not as educated participants were still readers of Helsingin Sanomat.
“The finding that 60% of women view CSJA [critical social justice attitude]propositions positively, and 85% of men reject CSJA propositions, was an interesting result to see.”
JB: What is the main thing you have learned from your study, or indeed your research overall?
OL: The gender imbalance in ”woke”. The finding that 60% of women view CSJA propositions positively, and 85% of men reject CSJA propositions, was an interesting result to see.
JB: It makes you wonder how harmonious a society can be when men and women have such starkly opposing views…?
OL: I guess I look at this as an aspect of political polarization. The 85% of men who reject CSJ includes many moderates but also an illiberal fringe of its own, when one moves further and further to the right. In the US this group seems to be larger than in Finland (and perhaps the UK). So on both sides one finds illiberalism of different kinds. The composition of those groups vary from country to country, but it seems the illiberal left includes many more women and the illiberal right many more men. I don’t encounter either group much in real life, but they are all over X and Reddit. To me it seems that commonsensical people who have rich lives outside of online political debates and subscribe to basic western or liberal values can work together, form relationships and start families just fine. In Finland this is still a very large group. The situation may be more dire elsewhere and I would be interested to know how the numbers vary between countries.
JB: Would you like to see your study replicated in other countries? I would be interested in running a replication in the UK
OL: I would love to and please do. I have been contacted by researchers from other countries and I think at least two groups have translated or are translating the scale for their language.
JB: Do you have any new projects coming up that you would like to tell us about?
OL: I have a book on mindfulness coming out in June. If you have readers who speak Finnish or who want to help me out and buy a copy so they can use it to learn Finnish, you can find it here.
Thank you for the interview.
Final thoughts Dr Oskari Lahtinen is undoubtedly a humanitarian and egalitarian who takes a balanced view on issues such as masculinity, education, and mental health. What better person then to highlight for us how unbalanced views about CSJ (woke) attitudes are. It makes you wonder how harmonious a society can be when men and women have such starkly opposing views on popular issues of the day. It also makes you wonder who the media, academia, and most institutions and organisations are representing when they promote woke views. If this is a man’s world then it’s not the average man’s world, that’s for sure.
